Tuomas Holopainen

Sain muutama viikko sitten kuulla että lapsuudenkotini pihamaalla kasvanut kaksihaarainen iso rauduskoivu on jouduttu kaatamaan. Vanhus oli lahoamisensa vuoksi kuulemma ollut jo vaaraksi ympäristölleen. Hetken ajan minusta tuntui siltä kuin vanha kaveri, jota en ollut nähnyt pariinkymmeneen vuoteen, olisi kuollut, ja aika pääni sisällä pysähtyi lyhyeksi, melankoliseksi toveksi. Se pysähtyy samalla tavoin aina kun aikamatkustan lapsuuteeni Kiteenlahden maisemiin, joissa asuin mullistavan elämysrikkaat 16 vuotta 1979 – 1995.

Ajan ei ole tarvinnut tällä kertaa kullata muistoja.

Herään sokaisevaan auringonpaisteeseen sohvalta, oven yläpuolella oleva valkoinen kello näyttää puoltapäivää (osasin numerot ja kirjaimet kuulemma jo kaksivuotiaana), olen täkkiin käärittynä uniasussani ja oven takaa kuuluu saksien kalke. Tuo turvallinen ääni kertoo minulle että Tyyne – mummo on leikkaamassa matonkuteita. Taidan viimein nousta ylös ja mennä ulos leikkimään Pikin kanssa.

Tämä on eräs elämäni varhaisimmista selkeistä muistikuvista. Olimme muuttaneet Pirttilään vuonna `79 ollessani kaksivuotias ja hoitopaikka löytyi kolmensadan metrin päästä Lampelasta, jossa asusti vanhus nimeltään Tyyne Havukainen, sittemmin tuttavallisemmin ”Tyyne – mummo”. Äidillä ja isällä oli tapana kääriä tolkuttoman aamu-uninen poikansa täkkiin ja viedä hänet suoraan unilta Lampelan sohvalle, jossa hän tuhisi tyytyväisenä puolillepäivin asti. Siksi kuulemma hyvin helppo hoidettava. Tyyne – mummo opetti minulle matonkuteiden leikkaamisen ja rullalle käärimisen jalon taidon, joka oli lempipuuhaani takapihalla kasvavaan omenapuuhun kiipeilyn jälkeen. Muistin vieläpä leikata kuteista aina terävät kulmat pois. Mummo luki Anna Kareninaa, tarjosi aina pannukahvia ja lettipullaa, ei kohteliaisuudesta purkanut sotkuisia matonkudepalleroitani silloin kun olin näkemässä, ja ymmärsi omintakeisen mieltymykseni sentin sokerikerroksella päällystettyyn voileipään. Hän oli kaunis, elämänmarinoima, pohjattoman lämmin sielu, ja minulle hyvin, hyvin rakas.

Muistan kuulaasti saksanpaimenkoira-samojedi – hybridi Pikin, tuoreen ruisleivän tuoksun, Alalammen rantakaislikot, Kalterin sillan sekä tuvan hyllyssä lojuneen Taru sormusten herrasta – trilogian, jota tyttärenpoika Jyrki luki. Ei menisi kuin viisi vuotta kun alkaisin ahmia samaista kirjasarjaa Kiteenlahden koulun lukutunnilla. Se veisi minut matkalle maailmaan johon jäisin asumaan loppuiäkseni.

Tuo aika Pirttilässä ja Lampelassa, Kiteenlahdessa ylipäänsä, on minulle arvokkaiden, lohduttavien ja inspiroivien muistojen kirstu. Onnellista ja viatonta aikaa jonka lukemattomat yksityiskohdat, tuoksut ja maut ovat syöpyneet kiinni muistoihin ja ovat täydellisen ajattomia.

Aloitin koulunkäynnin Kiteenlahden ala-asteella syksyllä 1983 äitini ja Jukka Hirvosen hoivissa, keittäjä – Tatjanan kokkauksilla evästettyinä. Meitä uusia ekaluokkalaisia oli sinä vuonna neljä, Väkeväisen Tiia, Jauhiaisen Jonna, Hakulisen Arjo ja minä. Läheisimmäksi ystäväksi muodostui ajan mittaan pari vuotta vanhempi Rouvisen Kari Piiroomäestä. Koulu oli hauskaa ja yhteisöllistä, vaikkakin varhaisessa iässä saavuttamani lukutaito aiheutti hetkellisen päähän nousun, johtaen ensimmäisellä luokalla orastavaan ylimielisyyteen ja pariin häpeälliseen nurkkakomennukseen. Kesti kotvan tajuta, että oma äiti oli myös opettaja.

Ala-aste oli kaikkinensa elämäntuoksuista aikaa. Tosin neljännellä luokalla kävin vanhempien työn perässä muutaman kuukauden Tampereella Amurin koulua, joka oli siihenastisen elämänsä maalaisrauhassa eläneelle kolkko kokemus. Maalaisia avoimesti vihaava luokkamme opettajatar kun oli sekoitus Muumilaakson Vilijonkkaa ja natsiupseeria. Pääsin onneksi kyseiseltä vankileiriltä pois poikkeusluvalla kesken lukukauden, helmikuussa 1987, ja palasin tuttuihin ja turvallisiin maisemiin Kiteenlahteen. Rakastin Pieni talo preerialla -henkistä yhteisöllisyyttä, pienen maalaiskylän omaa mikrokosmosta. Pidin kovasti Jukka -opesta, Kiteenlahden koulusta opinahjona sekä jokapäiväisestä kotipolusta metsän halki. Pidin valtavasti uintiretkistä Muholan koskelle, kalareissuista Hagertin Mannen kanssa, MacGyver – leikeistä lähimetsässä, rehunteosta Virtalassa, polkupyöräreissuista pesismatseihin, Tahvanaisten kyläkaupasta, Opottalan Martan linja-auton kokoisesta Kaiku – koirasta sekä monista kaveruussuhteista joista useimmat eivät valitettavasti ole säilyneet tähän päivään saakka. Muistot kaikista noista kuitenkin ovat pysyneet, ja tulevat aina säilymään.

Kirkkaasti on säilynyt myös muistikuva vierailusta Vänttisen Hilman ja hänen 30 kissansa luokse. Etsimme äidin kanssa tuota Hannusta ja Kertusta karanneen mummelin mökkiä Korkeakankaaseen johtavan tien varresta ja pysähdyimme kysymään neuvoa eräästä tienvarren talosta. Sisällä hellan ääressä touhusi ronski emäntä samalla kun isäntä huuteli hänelle sekavia ohjeita kossupäissään sohvan pohjalta. Asetelma oli koomisen ja pelottavan rajamailla, mutta rouva osoittautui kovin avuliaaksi ja lupasi tulla mukaan näyttämään tien. Seuratessani häntä autolle näin ettei hänellä ollut jalassaan mitään, maatuska viiletti menemään valtaisa paljas ahteri hyllyen ilman muuta rihman kiertämää kuin ympärille kietaistu rasvainen essu. Kyseinen, täydellisen lamaannuttava näkymä oli silloisen pituuteni huomioon ottaen suunnilleen nenäni tasalla. Pumpulissa eläneen kymmenvuotiaan maailmankuva järkyttyi tuona hetkenä kertaheitolla, ja sinänsä olemattomasta tapauksesta jäänyt muisto syöpyi verkkokalvoilleni ikuisiksi ajoiksi.

Vuonna 2006 tein haastattelua Ylen Maan mainiot -ohjelmaan, jonka kuvauksissa palasimme takaisin Pirttilän metsään, johon olimme veljeni kanssa rakentaneet havulaavun 15 vuotta aiemmin. Tuo laavu ja siellä vietetty yö on piirtynyt muistiini jopa kirkkaammin kuin tuon nimettömäksi jääneen emännän Afrikan kokoinen peräsin. En nukkunut tuona kirpeänä syysyönä hetkeäkään, pidin nuotiota yllä yhdessä koiramme Samun kanssa velipojan nukkuessa havupatjalla. Taivaankansi oli tähdistä kirkas ja ilmassa tuoksui lähestyvä ensilumi. En ole koskaan ennen sitä hetkeä, tai sen jälkeen tuntenut yhtä voimakasta kotona olemisen, kotiin kuulumisen tunnetta. Laavun raato oli edelleen siellä ja hetken ajan siinä haasteltuamme karvat nostattava nostalgian tunne valtasi mielen. On etuoikeus tuntea todella kuuluvansa johonkin.

Minulle annettiin lapsuudessani parhaat mahdolliset eväät elämää varten, niin perheeni, asuinympäristöni kuin Kiteenlahden yhteisönkin puolesta. Niistä ajoista kumpuavaa voimavaraa on mahdoton mitata millään mittareilla. Se tyynnyttää, pakahduttaa ja naurattaa tavalla, johon kukaan muu ei pääse käsiksi.
 
Takaisin Kiteenlahden koulun sivulle

Jukka Hirvonen

Sehän oli uskomaton alku.

Se tie sinne Kiteenlahteen, se paikka missä koulu sijaitsi ja se kalustekasa sitten siinä pihalla kun Latvalan Sepon kanssa sitä pari viikkoa ennen koulun alkua ressun alta pöyhimme.

Ei huimannut vaikka aika pihalla oltiinkin ja korkealla mäellä.

En voinut kuvitellakaan kuinka ihmeellisen kaunis tie sinne johti: jos kirkolta ajoi rantatietä, laskeutui kivikirkon kohdalta alas – sykähdytti alkukesän päivä, juuri herännyt luonto, väreilevä vesi, järvi jota riitti, kun loppui niin risteyksen edestä alkoi toinen. Ja sitten ne rantaa kiertävät rannassa kiinni olevat mutkat. Ja uskomaton näky oli vielä edessä kun viimeisen mutkan jälkeen avautui harjumaisema laajoine peltoineen. Ja jos taas kirkon kohdalta jatkoi suoraan mäelle, näky oli samanmoinen.

Eihän tämä voinut olla Kiteetä, missä lienen unissani ajellut.

Oli se. Vaan ensimmäisellä reissulla en koulua löytänyt!

Tiesin poiketa seurojentalon kohdalta oikealle ja siitä soratietä ajaa horottelin kyllin, ylitin sillan joen uoman ja nousin mutkikkaan mäen päälle; pää kierteli kaarteli autoakin enemmän. Mutta ei se nähnyt kuin heräävän vihreän luonnon.

Sitten tuli koulu eteen. Oli kivikoulu. Oli väärä koulu. Oli LOUKUNVAARAN KOULU, Ylhäisen Joukon ja Pirisen Salmen koulu. Olin ajanut oman onneni ohi!

Käännyin takaisin ja pian huomasin olevani seurojentalon risteyksessä jälleen, muutamia miehiä puursi tien toisella puolella jonkin rakennuksen kimpussa, vaan kysymättä jätin. Olisihan se noloa ollut jos kertoisin olevani kylän uusi opettaja, joka on kadottanut koulunsa. Olisi mennyttä kyläläisten luotto heti kättelyssä.

Häpeillen palasin Puhokseen, mistä tänne olin opettajaksi tulossa.

Toinen reissu toisena päivänä onnistui. Koulu löytyi ja ihmetys suuri ilmestyi: miten ei noin komeaa puukoulua noin komealla kukkulalla joku voi löytää, kun avonainen peltokin edessä, eikä metsä peittämässä!

Vuosi oli 1977, kesäkuuta ja olin täällä. Perillä. Ei minulla avaimia ollut tietenkään, koska elokuussahan opettajat virallisesti astuvat virkaansa, vihitään. Kaiken maailman rakennustarvikkeita oli piha täynnä ja raaputettua maalia nurmikolla.

Elokuussa vähän hätäännyttiin, kun ressun alla ulkona samat tavarat olivat yhä ja enää pari viikkoa koulun alkuun, koulutoimenjohtaja-Seppokin jo mietti, josko koulun alkua siirrettäisiin viikolla kahdella. Ei siirretty.

Kaikki alkoi rullata: kahta alaluokkaa veti Pärnäskä, Eva-Liisa Pärnänen, ja neljää yläluokkaa yht’aikaa siinä toisessa luokkatilassa tuore koulunjohtaja, mies joka ajanoloon melkein jonglööriksi taipui kun neljää eri asiaa tunnin aikana opetti.

Eteisessä hoiti kiertävä Eeva Kuusinen englannin kielen päähän tartunnan, Nymanin Pekka erityisopettajana kävi puhelinpömpelissä, Karusellissä, ärrää ässsää harjoituttamassa ja Nikkosen Tatjana valmisti ruoan jotta jaksaisimme. Hyvää oli sapuska ja salaatitkin jo sisältävää viimeisten oppien mukaan: ei muuta kuin ruokaliina pulpetista esiin ja ruokarukoukseen jälkeen atrialle kukin omalla paikallaan einestä nauttimaan.

Mikä meidän ei ollut – passasi!

Tuli talvi ja kyläläisten innostus koulua kohtaan oli nähty. Oli Huumorihiihtojen aika, kävi käsky tai ’kuhtu’:

I KYLÄHIIHDOT  Jos Sinulla on kaksi lasta koulussa, saat kaksi minuuttia loppuajasta huojennusta, jos esiinnyt äitienpäiväjuhlissa se on minuutti pois, jos talkoilet koulun hyväksi niin taas lähtee minuutti. Ja jos olet nainen lähtee minuutti tai kaksi. Arvontapalkintoja miltei kaikille.

Eipä ollut johtajaopettaja uskoa silmiään kun hiihtopäivä koitti ja lipputangon luokse jonoon asettui kolmattakymmentä vanhempaa valmiina starttiin; lie ollut lopulta enemmän kuin oppilaita. Tuskin osanotto luvatun hernerokan ja kahvikupin takia niin runsasta oli. Se kylähenki sen teki: meillä on koulu ja sen eteen teemme kaikkemme. Se se oli. Koulutaksin kuljettaja Väkeväisen Soini, vaikka poikamies ja vähennyksiä vailla oli, tahtoi voittaa joka ikinen talvi kisat, niinpä sääntöjä piti rukata tuon tuosta ettei kiertopokaali aina olisi mennyt Soken kaappiin. Ja onneksi sitten kylään muutti Veli Levä, katsastusmies, monen lapsensa kera.

Kylä oli läsnä. Niin voi sanoa. Ei tarvinnut kuin vihjata, että mitenkä olisi jos tuon nurkan takana olevan kivikkopellon raivaisi pallopelikentäksi, niin kohta jo pani kouluneuvosto puheenjohtaja Mikko Timosen johdolla keräyslistaa kiertämään ja valtava Matikaisen maastokonehirmu tasasi pellon. (Taitaa multavalli yhä olla kentän laidalla uudella vuosituhannella, 2012?)

Tuli KOKKE-projektin aika: Koulu kylän keskuksena -projekti otti yhdeksi kohteekseen koulumme ja tarkoituksena vireyttää kylää edelleen; mukana oli puolenkymmentä läänin valitsemaa koulua Pohjois-Karjalasta. Projekti tuli ja meni, ei siitä haittaakaan ollut. Tai no omalta kohdalta vähän, jos sallitte: Syksyllä 1980 matkustin New Yorkin maratonille ja hain tieten tahtoen ja säästösyistä päivän liian lyhyttä virkavapautta. Viikon päästä takaisin tultuani kyselemään siltä toiselta opettajalta, joka nyt oli jo Kirsti Holopainen, opettajana eniten arvostamani, että kyselikö kuka minua.

• Täällä kävi perjantaina opetusneuvos Solala, koulutoimentarkastajat Virmajoki ja Paakkinen sekä koulutoimenjohtaja Latvala ja …
• Huomasivat varmaan että olin poissa?
• Huomasivat.

En jälkeenpäin kysellyt kun eivät herratkaan kyselleet retkestäni. En myöskään tehnyt lisäpäivältä virkavapausanomusta kun ei kukaan kovistellut. Näin sain yhden päivän palkan kunnalta ikään kuin palkinnoksi urheilusuorituksestani. Ja kieltämättä häpeän.

Aika kului, käsityöt olimme käyneet höyläämässä Loukunvaarassa, koska tilaa omalla koululla ei ollut ja Loukunvaaran koulu oli huutomatkan päässä, olletikin kun siellä se ope-Joke oli kovaääninen, ystävä jo opiskeluajoilta. Monet kiivaat pallopeliyhteenotot mittelimme naapurikoulujen välillä. Meille voitto oli harvoin tärkeämpi kuin ystävyys.

Opiskelu sujui yhdysluokissa hyvin: oli mahtava nähdä sitä auttamisen halua ja riemua mitä ylemmän luokan oppilaat osoittivat alemmalla olevilleen oppituntien aikana, opettajista ei ollut puutetta, vaikka itse opettaja joskus tuskailikin kun juuri oli opettamassa miten Jeesus matkustaa aasin tamman varsalla Jerusalemiin, niin yksi kysyy että onko viisi potenssin kolme yli sata? ja toinen jotta pittääkö huomenna tuuvva sukset? ja kolmas samaan syssyyn tuskailee miksei kukkaan kerro mikä on Mongolian piäkaupunki.

Keväthankien koittaessa pyyhälsimme Varsalaitumen rinteisiin monena päivänä välittämättä mitä lukujärjestyksessä luki – auringonkilo sai määrätä muutaman hankikantopäivän ohjelman. Kun taas puolestaan keskitalven pakkaspäivä vaati enemmän matematiikkaa ja äidinkieltä kuin mitä POPS määräsi.

Elimme luonnon ehdoilla myös syksyisin koulun alettua intiaanikesän yllättäessä painuimme viikoksi koulun alla virtaavalle joelle polskuttelemaan ja kaloja narraamaan hyvällä omallatunnolla. Tietäen että vuoden kierto kyllä tasoittaisi oppimistavoitteet. Yhtenä marraspäivänä saattoi kylänmies ilmestyä koulun pihaan ja kutsua katsomaan miltä juuri saalistettu susi näyttää, toisena Timoseen pyydettiin villankarstuuseen.

Elimme välillä kuin mehtäläiset, sivistyminen mielessä kuitenkin koko ajan. Emme kaivanneetkaan enempiä hienouksia: Televisio oli, sekin kylän keräämä. Piirtoheitin ilmestyi jossain vaiheessa opettajan pöydän viereen ja valkokangas taakse retkottamaan telineeseen. Puhelin oli tullut Karuselliin vuotta kahta aikaisemmin. Rainakoneen paikalle hommasimme diakoneen. Ja tietenkin nurkassa odotteli malttamattomana veivaamista spriimonistuskone. Nuuh!

Ulkovessat vetivät hyvin, sillä sen verran korkealle oli istuinpaikat rakennettu että valuma oli varmaa. Välitunnit potkimme jalkapalloa, monesti niin että pidimme lisistä, siirsimme tunnin alkua, jotta opettajakin pääsisi vielä maalinmakuun. Joulujuhlissa oli tunnelmaa, äitienpäiväkevätjuhlista puhumattakaan.

Kaiken huippu oli sitten se kun yhtenä päivänä ilmestyivät rakennusmiehet Taskiselta ja alkoivat pystyttää lisärakennusta kaikkine liikuntasaleineen, käsityötiloineen ja sisävessoineen, myös talonmieskeittäjäsiivooja oli saava oman asunnon.

Niin tapahtui, rakennus valmistui, koulu piti arvokkaan juhlatilaisuuden 22.2.1987 Havukkalanmäellä: vanhalla puolella paljastettiin sankarivainajien muistotaulu, uudisrakennus otettiin käyttöön ja Kiteenlahden koulu täytti 80 vuotta.

Oli hiljalleen tullut aika hyvästellä oppilaat ja opettajan vaihtaa maisemaa, häipyä kiemuratietä pitkin hyvin kuitenkin tietäen ettei tämän ihanammaksi maisema muutu eikä tämän läheisemmäksi työ voi kyläläisten kanssa muualla tulla.

Yksitoista vuotta olit tullut täyteen vuonna 1988 Kiteenlahdessa. Yhden niistä asuin paikan päällä Väkeväisen Soinin takkahuoneessa, muun ajan ajaa huruuttelin Hondallani naapuripitäjästä Rääkkylästä synnyinkodissani asuen. Oli aika Tiina Arjukan synnyttyä jäädä lopullisesti kotiin Tatu Oskarin ja Arjan seuraksi mitä nyt parikymmentä vuotta vielä Rasivaaran koululla siinä sivussa tuli touhuttua.

Eivät ne turhaan olleet jo sata vuotta takaperin houkutelleet opettajaa Kiteenlahden koululle ilmoituksella jossa sanottiin että luonnonihanalla paikalla.
 
Takaisin Kiteenlahden koulun sivulle

Opettaja Eemil A. Nikkosen alkuperäinen muistelmateksti

Maaliskuun 12. päivänä 1905 kokoutui Kiteenlahden kansakoulupiirin edistystä harrastavia henkilöitä kokoukseen, jossa olivat saapuvilla kuntakokouksen aikaisemmin valitsemat piirin kansakoulun johtokunnan jäsenet kauppias Matti Björn, emännät Iida Pirinen Loukunvaarasta ja Miina Tiainen sekä talolliset Heikki Tarkkonen ja Juho Pirinen. Mainittu johtokunta, joka piiriläisten toimituksesta ryhtyi kouluhanketta kiireellä ajamaan, valitsi keskuudestaan puheenjohtajaksi edellä mainitun Matti Björnin sekä taloudenhoitajaksi Juho Pirisen. Johtokunta päätti asiaa kehitellä niin, että jo saman vuoden syksyllä voitaisiin kylässä avata koulu. Siitä johtui kiireellisenä kysymys koulun sijoittamisesta johonkin sopivaan taloon ensi aluksi. Mutta mistä saisi sopivat ja kylliksi tilavat huoneet? Talollinen Pekka Tiainen, joka oli aikaisemmin ostanut hovineuvoksetar Iida Karsténilta tämän Kiteenlahden kylässä omistaman maatilan rakennuksineen, tarjosikin Hovila-nimisen tilan päärakennusta tarpeellisine ulkorakennuksineen koulua varten vuokralle. Kun koulun johtokunta oli tarkastanut rakennukset ja pitänyt ne niissä oloissa varsin sopivina, valittiin vuokraehdotusta talon omistajan kanssa laatimaan johtokunnan puolesta Matti Björn ja Juho Pirinen. Näiden laatima vuokrakirja sittemmin kuntakokouksessa hyväksyttiin ja niin oli saatu koulua varten viideksi vuodeksi asunto. Kun näin oli saatu huoneistokysymys järjestetyksi, päätettiin julistaa opettajan ja käsityönopettajan paikat haettaviksi. Opettajan paikkaa hakivat seuraavat henkilöt: Antti Erkki Pirinen, Lauri Myllynen, Antton Hahl ja Emil Aleksanteri Nikkonen sekä tyttöjen käsitöiden opettajan virkaa Maria Hahl, Frida Alice Vaenerberg ja Josefiina Pirinen. Näistä johtokunta valitsi koulun opettajaksi Emil Aleksanteri Nikkosen sekä tyttöjen käsitöiden opettajaksi Josefiina Pirisen.

Koulutyön alkaminen
Heinäkuun 23. päivänä ennen mainittuna vuotena kokoontuivat johtokunnan jäsenet, valittu opettaja ensi kertaa mukana, kokoukseen, jossa suunniteltiin koulutyön alkamista. Päätettiin aloittaa lukuvuosi elokuun 21. päivänä kello 9 ap. Tarpeellisia opetus- ja havaintovälineitä oli jo aikaisemmin hankittu. Mutta kun kokous ei katsonut tarpeelliseksi johtokunnan anomaa määrärahaa urkuharmoonion ostamista varten, suunniteltiin keinoja sen hankkimiseksi muulla tavalla. Niin päätettiin toimeenpanna arpajaiset harmoonion hankkimista varten. Valittiin arpajaistoimikunta, johon kuului henkilöitä aina kirkonkylää myöten. On merkillepantavaa, että lähikylien valistusta harrastavat nuoret liittyivät tukemaan arpajaishanketta monella tavalla, osallistuen muun muassa ahkerina lauluharjoituksiin arpajaisia varten monien kilometrien takaisin taipaleen päästä poikkeuksetta joka harjoituksiin. Luottaen arpajaisten onnistumiseen, uskallettiin heti tilata 500 mk maksava urkuharmoonio Porvoon harmoonitehtaalta, joka sitten tuli pikemmin kuin osattiin odottaakaan. Allekirjoittanutta yllättäen ei sen tulosta silloinen johtokunnan puheenjohtaja ilmoittanut ennen kuin harmoonio nostettiin luokkaan. Ja soitto koneen saavuttua voitiin ruveta ahkeraan kuorolaulun harjoitukseen. Kuoron saavuttamiin tuloksiin oli suurena tekijänä ympäristössä aikaisemmin musiikkiin harjaantuneet vanhemmat henkilöt, jotka kuin itseoikeutettuina tulivat kuoroon mukaan.

Koitti vihdoin kylässä kauan odotettu merkkipäivä, elokuun 21., jolloin ensi kerran avattiin koulun ovet kylämme monilukuiselle lapsijoukolle. Sankoin joukoin saapui koululle äitejä pelokkaine pienokaisineen, olipa joukossa miehisiäkin miehiä, jotka uutta kylän tulokasta kuin tutkien lähenivät. Merkkipäivän johdosta oli koululle saapunut ihmisiä naapurikylistäkin. Näkyi heti, ettei koulua suotta oltu paikkakunnalle ryhdytty hankkimaan. Heti aluksi ilmoittautui kouluun 32 oppilasta, joista 28 oli jätettävä valmistavaan kouluun opettelemaan aluksi noita kaikelle opille ensimmäiseksi välttämättömiä aakkosia. Valmistavaa koulua, eli niin kuin sitä siihen aikaan nimitettiin pienten lasten kouluksi, kesti sitten lähes kuusi viikkoa.

Varsinainen koulu alkoi lokakuun 2. päivänä. Tähän oli pyydetty kirkonkylästä saapumaan pastori Matti Hilonen, joka hartauspuheen jälkeen toivotti koululle Jumalan siunausta tärkeässä toimessaan. Tässä tilaisuudessa lisäytyi oppilasmäärä 45. Ei ollut osattu varata pulpetteja näin suurta määrää varten, niin että aluksi oli istuttava kolmekin oppilasta samassa pulpetissa. Kouluun nimittäin silloin siirtyi aikaisemmin kirkonkylän ja Matkaselän kouluihin menneitä kylän lapsia jatkamaan oppiaan oman kylän koulussa. näistä muodostettiin heti kouluun III osasto, joka toimi koulumme ensimmäisenä vuotena kolmiosastoisena. Näin ollen ensimmäiseltä lukuvuodelta ei päässyt yhtään oppilasta päästötodistuksen saaneena. Ensimmäisen lukukauden kuluessa saapui johtokunnan puheenjohtajalle tieto, että hovineuvoksetar Iida Karstén oli kuollut ja testamentissaan määrännyt Kiteenlahden koulun toimeenpanoa varten 10 000 markkaa. Nähtävästi tämä testamentti oli tehty aikoja ennen kyläämme koulun perustamista, ja oli lahjoittajalla luultavasti ollut tarkoitus, että siten saataisiin siihen kylään koulu, missä hän oli vuosikaudet miehensä, hovineuvos Rosenbomin kanssa viettänyt kesälomansa. Mutta kun koulu jo oli perustettu ja testamentin ajatus siten saanut tarkoituksensa, jäi tämä saatu lahjoitus kunnan yhteisiin tarkoituksiin. Johtokunnassa oli kyllä ajatus ostaa näillä rahoilla talolliselta Pekka Tiaiselta Rosenbomien asuinpaikkana ollut Hovila-niminen tila, mutta kun johtokunnassakin ilmeni erimielisyyttä paikan sopivaisuudesta, jäi asia toteuttamatta.

Koulun toiminnan jatkuminen.
Ensimmäinen lukukausi päättyi joulukuun 22. päivänä yleisellä koululla vietetyllä kuusijuhlalla, johon oli kertynyt väkeä tilavat huoneet täyteen. Olihan piirissä ensimmäinen tällainen tilaisuus, jonka vuoksi suuri uteliaisuuskin ehkä monet toi tilaisuuteen, joskin taas monet siihen tulivat joulun hartautta mieliinsä saamaan. Kolmiviikkoisen joululoman jälkeen jatkui koulun toiminta säännöllisesti toukokuun 23. päivään, jolloin oli lukuvuoden päättäjäiset. Siinä ei voitu yhtään oppilasta, kuten jo edellä mainitsin, päästää koulusta läpikäyneenä. Vasta toukokuun 18. päivänä 1907 pääsivät ne neljä oppilasta, jotka siirtyivät tähän kouluun muualla kansakoulunsa aloittaneina sekä 1. omassa koulussa aloittaneen erityisen ahkeruutensa vuoksi. Kun oli luultavaa, että syksyllä 1907 kouluun pyrkijöiden luku edelleenkin lisäytyisi, heräsi johtokunnassa ajatus perustaa kouluun apuopettajan virka, jotta ei kenenkään kouluikäisen pyrkijän tarvitseisi kääntyä koulun ovelta takaisin. Asiasta tehtiin sittemmin kuntakokoukselle esitys, mutta siellä, kunnan entisiin koulurasituksiin vedoten, ei myönnetty siihen tarvittavia varoja, joten asia jäi sillensä. Johtokunnan täytyi sen vuoksi käännyttää ovelta monta kouluun pyrkijää ikäväksi itselleen ja asianomaisille. Niinä aikoina oli Kiteellä kaikkiaan viisi kansakoulua, mutta kun silloin valtion avustus kouluille oli mitättömän pieni, oli kuntien itsensä ylläpidettävä koulunsa, jotta koulurasitukset olivat tosiaankin kuntaan nähden suuret.

Musikaaliset Nikkoset
Pekka Havukainen

Opettaja Eemil Nikkonen muistetaan hyvin musikaalisena henkilönä. Seminaarin oppilasmatrikkeliin ”Sortavalan seminaari 1880 -1940” kirjattiin oppilaan vahvuuksia ja myöhempää uraa. Nikkoselle on merkitty myöhempien elämänvuosien perusteella erikoisharrastuksena valokuvaus. Seminaarilaitoksen opetussisällössä musiikinopinnoille oli siihen aikaan annettu suuri osuus. Siksi lähes jokainen valmistunut opettaja oli myös pätevä kosketinsoittaja ja kuoronjohtaja.

Eemil Nikkosen uraa kuoromiehenä käsitellään tässä kirjassa useissa yhteyksissä. Sen sijaan vähemmälle huomiolle jää hänen toimintansa esimerkiksi urkurina. Nyt jo edesmennyt Losolan Onni Havukainen muisteli, itse yli 90-vuotiaana vuonna 2005 sitä, kuinka 1910 ja 1920-luvulta oli kerrottu Nikkosen olleen kysytty urkuri, kun ainakin herrasväen nuoret parit jo alkoivat astua vihittäviksi kivikirkon alttarin eteen. Pärnäsen urkurintaidot katsottiin siinä yhteydessä monesti riittämättömiksi ja häämarssin soittajaksi pyydettiinkin Kiteenlahden kansakoulunopettaja Eemil Nikkonen.

Perheen kolmesta pojasta kaksi valmistuivat hekin opettajiksi. Vanhempi, Teuvo, ennätti saada paperit jo ennen sotaa Sortavalasta ja todistukseen tuli erikoismaininta hyvästä soittotaidosta. Nuorin lapsista oli Aarre ja hänen opintonsa Sortavalan seminaarissa keskeytti sota. Loppuopinnot tulivat suoritetuiksi Kajaanissa, jossa osa opiskelijoista jatkoi pätevöitymistään, kun seminaari silloin väliaikaisesti jaettiin kahtia Raahen kaupungin kanssa. Muutamaa vuotta myöhemmin ja ennen toiminnan aloittamista Joensuussa Sortavala-pohjainen seminaariopetus siirtyi Raumalle.

Aarre Nikkonen oli paitsi urkuharmonin taitaja, myös hanuristi. Se oli peruste hänen joutumiselleen osaksi erästä jatkosodanvuosien viihdytyskiertuetta, jo 21-vuotiaana. Esko Havukaisen arkistoista löytyi Havukkalanmäen ukilta periytynyt harvinainen kuva: Aarre Nikkonen soittaa siinä mikrofonien edessä hanuria silloiseen Äänisen radioon. Toinen sattuma taas oli se, että tapasimme kiteenlahtelaisten mieskuorotoverien kanssa tunnetun muusikon George De Godzinskyn kiteeläisessä ravintolaillassa joskus 1970-luvulla. Kun maestro tauon aikana istahti lähellemme viereiseen pöytään, huomattiin kohta, että samoja musiikintekijöitähän tässä kaikki ollaan.

Jotenkin Godzinskyn mieleen oli jäänyt se, että samassa viihdytyskiertueessa hänen kanssaan oli Syvärillä ollut kiteeläinen nuorukainen nimeltä Aarre Nikkonen. Nyt hän kysäisi meiltä, sattuisimmeko ehkä tietämään kaverin myöhempiä vaiheita. Kerroimme, että suurin osa meistä oli Aarre Nikkosen entisiä oppilaita Kiteenlahden koulussa ja hänelle tutun musiikkimiehen edelleen siellä jatkavan koulunjohtajana.

Vaikka keskustelukumppanimme oli silloin eräs Suomen arvostetuimpia pianisteja, harmonikkamiehiä sekä kevyen ja klassisen musiikin esittäjiä, hän sanoi meidät yllättäneen ja siksi mieleemme pysyvästi jääneen lauseen: ”Kadehdin siellä Syvärillä monesti Aarre Nikkosta ja ajattelin, että olisinpa yhtä musikaalinen kuin hän!” Nyt jo edesmennyt Alatuvan Seppo Havukainen kertoi myöhemmin, että sota-ajan toverit olivat yhteisten muistojen merkeissä jopa tavanneet Kiteellä. Hänen mukaansa se olisi tapahtunut Kantakievarin aamiaispöydässä kerrottua omaa tapaamistamme seuraavan päivän aamuna.

Aarre Nikkonen jatkoi isänsä perinnettä Kiteenlahden nuorisoseuran sekakuoron johtajana. Kautta kesti alkaen syksystä 1949 jonnekin 1950-luvun loppuun. Muuttoliike alkoi sitten viedä kylän nuorisoa rintamaille ja Kiteen Mieskuoro imaisi riveihinsä useita entisiä laulajia oman kylän kuorosta. Monien taiteellisesti lahjakkaiden ihmisten tapaan alkoholi sai osansa Aarre Nikkosen elämässä. Entisenä oppilaana ja myöhemmässä yhteistyössä nuorisoseurassa opin melko hyvin tuntemaan Aarre Nikkosen syvimmän luonteen; pohjimmaltaan hän oli hyvin ujo ja siksi esiintymisjännitystä piti joskus laukaista rohkaisuryypyllä.

Aarre Nikkosen aviopuoliso oli Tatjana, tyttönimeltä Hannuksela. Perheessä oli vain yksi lapsi, Ahti-poika. Suvulta peritty musikaalinen lahjakkuus siirtyi jälleen yhden polven eteenpäin ja Eemil-ukin pojanpoika jatkoi muusikkona kevyen musiikin orkestereissa. Omia sävellyksiäkin syntyi ja osa niistä on tallennettu muun muassa suositun viihdeorkesteri Souvarien levyille. Ahti näki hänkin taiteilijaelämän varjopuolet, mutta jatkoi sittemmin opiskeluaan väitöskirjatasolle asti.

Talvella 2005 Nikkosten musiikkisuvun kolmannen polven perillinen Ahti Nikkonen näet väitteli tohtoriksi harvinaiselta elämänalalta. Näin pitkälle ehtineenä kevyen ravintolamusiikin tutkijana hän oli uranuurtaja suomalaisessa yliopistomaailmassa. Valitettavasti tohtorilla ei ole perillisiä. Siksi ukilta ja omalta isältä siirtynyt suuri musikaalinen lahjakkuus tulee väistämättä sammumaan.
 
Takaisin Kiteenlahden koulun sivulle

Riihijärven vanha koulu

Riihijärven uusi koulu

A. HISTORIATIETOA RIIHIJÄRVEN KOULUSTA

5.6.1993 Aila Rouvinen , avustajina Sulo Rouvinen ja Antti Arovainio (historiikkia mukaillen)

Yleistä

Kiertokoulu ei voinut enää vuosisadan alussa tyydyttää riihijärveläisten opintarvetta. Onneksi sattui olemaan niitä toimenmiehiä, jotka alkoivat ajaa kouluasiaa eteenpäin. Eräs heistä oli kauppias Antti Parkkonen.

Toive koulusta toteutuikin keväällä 1907 maaliskuun 3. päivänä, kun kuntakokous päätti perustaa Riihijärvelle ylemmän kansakoulun. Samassa kokouksessa valittiin myös ensimmäinen johtokunta, johon tuli valituksi Antti Parkkonen, Heikki Kostamo, Juho Hakulinen ja Anna Karhinen Riihijärven kylästä sekä Anna-Leena Pirinen ja Heikki Liukku Rokkalan kylästä.

Näin päästiin alkuun. Oli laskettu koulutyölle pohja, johon voitiin rakentaa. Opetustilat saatiin rakentamalla ne Pekka Pakarisen talon etelän puoleiseen päähän.

Monesti hoidettiin koulutointa vaikeissakin olosuhteissa. Oppivelvollisuuden suorittaminen oli myös usein laimeaa ja kehotuksia kouluun tulemiseen sai useasti tehdä.

Asunto ja koululuokka eivät voineet olla ensimmäisessä koulupaikassa parhaat mahdolliset, koska samassa  talossa joutui talonväkikin asumaan. Koulua jouduttiin pitämään vuokrahuoneessa viisi vuotta.

Rakentaminen

Vuonna 1912 valmistui oma koulutalo kauniille mäelle Ryökkyjärven tuntumaan. Rakentajana oli H. Lemmetyinen ja urakkahinta oli ulkorakennuksineen 15.900 mk. Koulu oli sen ajan oloihin nähden melko hyvin suunniteltu. Koska silloin ei ollut alakoulua, toinen luokka sai toimia pelkkänä käsityöluokkana.

Suuria puutteita ilmeni kuitenkin melko pian. Pöytäkirjat kertovat esim. vuodelta 1915, että ”lattiat on otettava ylös ja tiivistettävä”. Täytteenä käytettiin siihen aikaan savisilppua, kuivattuja sammalia ja tulella kuivattua multaa sekä turvetta.

Lisätilat

Ainainen korjailu, puuttuvat tilat, kylmyys, huonot liikenneolosuhteet ym. ajoivat asioita siihen suuntaan, että heti sodan loputtua alettiin suunnitella täydellistä parannusta kouluasioihin. Riihijärven koulupiirin suuresta oppilasmäärästä johtuen, joka tuolloin vuonna 1944 oli 132 oppilasta, päätettiin 26.10.1944 vuokrata Rokkalasta Paavo Piriseltä koulu- ja opettajanhuone yläkoulua varten.

Koulupiirit ja uusi koulu

Seuraavan vuoden alussa johtokunta päätti anoa koulupiirin jakamista Riihijärven ja Rokkalan koulupiireihin. Eri johtokuntia oli anottu kouluille 1.1.1946 ja syntyikin kaksi koulupiiriä.

Vuodelta 1948 on kouluhallituksen päätös, että lisärakennukset on saatava koululle 1952 mennessä. V.1958 päätettiin anoa uuden koulun rakentamista kylälle. Lopullinen päätös hankkeelle saatiin kunnalta 21.3. 1960. Tilasuunnitelmat jouduttiin pariinkin kertaan lähettämään uusittaviksi, kunnes 8.11.1962 rakennuslupa vihdoin tuli. Seuraavana kesänä valtioneuvosto myönsi rahat, 270.000 markkaa. Kunnanvaltuusto teki teki lopullisen päätöksen pitkällisen harkinnan jälkeen 23.10.1963. Työt aloitettiin viipymättä ja 1.7.1964 tapahtui jo koulun luovutus.

Opettajat

Koulun johtokunnan kokouksessa 21.7. käsiteltiin miesopettajan viran täyttämistä. Hakuilmoitukseen tuli maininta palkkauksesta: tavallinen valtionapu ja kunnalta 300mk, vapaa asunto, lämpö ja valo, kesälaidun yhdelle lehmälle sekä yhden hehtolitran ala perunamaata.

Ensimmäiseksi opettajaksi tuli kouluun Juhani Metso ja tyttöjen käsityöopettajaksi Maria Pennanen. Vuoden kuluttua tyttöjen opettajaksi valittiin Alma Metso. Metsojen pariskunta hoitikin koulutointa Riihijärvellä 31 vuotta.

Kerrotaan, että Juhani Metso koulutyönsä ohella oli kylän lääkäri, kanttori, asianajaja, osuuskassanhoitaja, asiakirjojen laatija, valistustyön tekijä, pyssymies, aseseppä jne. Musiikkiharrastuksesta hän piti erittäin hyvää huolta. Arpajaisilla hankittiin koululle harmooni. Näin Metsot jättivät pysyvän vaikutuksen niin oppilaisiin kuin kyläänkin (kyläläiset olivat antaneet Juhani Metsolle ansiostaan lisänimen ”Yhteishyvä”).

Tiheään vaihtuvien opettajien jälkeen pysyvämpi opettajapariskunta oli Eeva-Liisa ja  Martti Laamanen. Heidän toimikautensa kesti yli 20 vuotta. Kaikkiaan koululla on ollut 47 opettajaa, viimeisimpinä Mirja Toikka ja Vesa Karhu.

Keittolatoiminta

Koulun alkuaikoina kouluruokailua ei ollut. Myöhemmin keittola toimi osan vuotta. Kokovuotisen keittolan pitkäaikaisimmat keittäjät olivat Anja Pakarinen, Irja Malinen sekä Irene Matikainen.

Koulutyön päättyminen

Opetus nykyisessä koulurakennuksessa alkoi 1964. Oppilaita oli tällöin 36. Enimmillään lukuvuotena -66-67 oli 41 koululaista. Tällä hetkellä oppilaita on 13. Vuosituhannen vaihteen oppilasennuste on kolme. Kaupunginvaltuusto teki 26.4.1993 päätöksen Riihijärven koulupiirin lakkauttamisesta ja liittämisestä Närsäkkälän koulupiiriin.

Riihijärven koulun 86-vuotinen taival on näin ollen päättynyt.

Aktiivinen kyläyhteisö on kehitellyt koulun aluetta kylän ja turistienkin viihdyttämiseen.
 

B. MUISTELMIA

 
Koulusivujen alkuun

Säynejärven koulu

A. HISTORIATIETOA SÄYNEJÄRVEN KOULUSTA

Emäntä Martta Toropainen 1987 koulun 80-vuotisjuhlassa

Vuosisadan (1900) alussa elettiin voimakasta taloudellista ja sivistyksellistä nousukautta. Perustettiin yhdistyksiä ja seuroja. Samanaikaisesti alettiin perustaa kansakouluja. Siihen antoi mahdollisuuden suomalainen itsehallinto. Niin tännekin Kiteelle perustettiin mm. tämä Kangasjärven koulupiiri. Perustettu johtokunta teki anomuksen kuntakokoukselle, joka asiaa harkittuaan teki myönteisen päätöksen. Johtokunnan esimiehenä toimi Juho Karhu ja sihteerinä Iina Perttula.

Johtokunta alkoi lehti-ilmoituksilla etsiä koululle opettajaa. Hakemuksia paikkaan tuli kolme. Opettajaksi valittiin Juho Taskinen. Koulun toimitilat vuokrattiin Lahdenkylästä Sefanias Perttulalta: kaksi huonetta ja muita tiloja tarpeen mukaan. Koulun alkamisesta kuulutettiin kirkossa ja koulutyö aloitettiin 24.8.1906. Sisäänkirjautumismaksua perittiin kuntakokouksen määräämä yksi markka oppilaalta lukukaudessa.

Oppilaiksi tuli lapsia ja nuorisoa, eikä kaikki halukkaat sopineet kouluun sen ahtaiden tilojen takia. Kooltaan silloinen ensiluokkalainen voi olla opettajaa suurempi, joten tarvittiin sellaistakin säännöstä, että oppilaat eivät saaneet osallistua tanssitilaisuuteen. Kiellon rikkomisesta voi seurata koulusta erottaminen. Koulu antoi henkistä ja käytännön opetusta, niin kuin se oli niissä olosuhteissa mahdollista

Kahden vuoden kuluttua alettiin suunnitella uutta koulutaloa, mutta kuntakokous piti ideaa liian kalliina. Asiasta valitettiin Keisarilliseen Senaattiin, jonka suostumuksella tilattiin piirustuksia, joista valittiin sopivat. Rakennuspaikasta oli suuria erimielisyyksiä ja sopukin muuttui välillä epäsovuksi. Kuntakokous oli Kangaskylän kannalla Eskolan Matikaisten antaessa tontin koululle lahjoituksena. Uusi koulutalo tuli kuin tulikin silloiseksi opinahjoksi vuonna 1909. Kustannusarvio koulurakennukseen oli 17.399 markkaa, Johtokunnalla oli rahoitusvaikeuksia valtionavun myöhästymisen takia. Harmooni puuhattiin arpajaisilla ja lahjoituksilla.

Vuonna 1912 Taskisen muutettua pois tuli hänen tilalleen ensimmäinen naisopettaja Hanhijärvi. Koulutyö jatkui, joskin opettajat vaihtuivat aina muutaman vuoden välein, kunnes syttyi sota.(1. maailmansota, huom!) Silloin koulutyö keskeytettiin pariin otteeseen tarkastajan  määräyksestä ja opettajan rintamalla olon vuoksi. Opetusta hoiti silloin opettaja Antti Turunen.

Seuraavana vuonna rauhantöiden alettua puuhattiin koulukeittolaa, joka oli sangen tarpeellinen, koska koulumatkat olivat pitkät. Niin sanotuista tossurahoista ei ollut tietoakaan. Sen sijaan pieni vaateavustus vähävaraisille oppilaille annettiin. Koulukeittolan hanke oli edennyt niin, että kaksi kertaa viikossa keittäjä Hanna Turunen tarjosi oppilaille lämpimän aterian, johon tarvikkeet oli kerätty taloista. Silloin elettiin vuotta 1920 ja seuraavana vuonna tuli koulusta kaksiopettajainen. Vuosi 1926 oli sikäli merkittävä, että silloin pidettiin ensimmäiset oppilaiden väliset hiihtokilpailut.

Ei ollut koulu silloisina vuosina lakkautusuhan alaisena. Kun tarkastajan käskystä laskettiin koulupiirin lapset, joiden ikä oli 7 – 16 vuotta, saatiin tulokseksi 139 lasta. Pöytäkirjoista käy ilmi, että koulu toimi säännöllisesti, joskin opettajia vaihtui. Tarkastaja vieraili silloin tällöin ja oli tyytyväinen tuloksiin.

Kuten tunnettua joutui koulukin evakkotielle (jatkosota), silloin kun sota riehui maailmassa. Siinä kurimuksessa tuli koulullekin puute opetustiloista, koulutarvikkeista ja pätevistä opettajista, kun miesopettajat olivat yleensä rintamalla. Vuonna 1941 alettiin koulutyötä tehdä siirtolaisena Säyneenkylän maamiesseuran talossa, jossa tilanpuute oli mitä suurin. Oppilaat lämmittivät, siivosivat ja tyhjensivät koulun navetankin, jossa samanaikaisesti kuulusteltiin läksyjä. V.1944 tilanpuute vähän helpotti, kun koulu jaettiin kahtia. Toinen osa koulusta aloitti kesken lukukautta vuokrahuoneistossa Hantassa toisen jäädessä edellä mainitun seuran taloon. Tällä järjestelyllä lyheni myös koulumatka pitkämatkalaisilta. Säyneenkylään jäänyt koulu toimi vielä kahdessa maalaistalossa vuokralaisena, kunnes ruvettiin puuhaamaan uutta entistä ehompaa koulutaloa tälle Härkösiltä ostetulle Koulukallion tontille.

Hyvä olikin aloittaa koulun toiminta näissä tiloissa, kun oli jo kolme opettajaa ja oppilaitakin yli sadan, joten työsarkaa riitti. Mutta sittenkin voitiin huokaista helpotuksesta, olihan evakkotaival vihdoin päättynyt ja koulumme Kiteellä ainutlaatuinen siinä mielessä, että on käynyt tällaisen vaikean evakkotien.

Keittäjistä Toini Nousiainen on pisimpään kokannut keittolan hellan ääressä. Nyt aletaan olla uusien pulmien kanssa painiskelemassa, kun uhkaavasti vähenee niinkin tärkeä tekijä kuin oppilaat. Siitä annankin vakavan huomautuksen kylän poikamiehille: te olette avainasemassa, säilyykö koulu kylällä vai ei. Samoin siinä on ajateltavaa kaksilapsisille perheille, että pidetäänpäs koulu kylässä ainakin toiset 80 vuotta. Kun lisätään oppilasmäärä niihin vanhan ajan hyvän ajan lukemiin, niin johan tärkeä talo seisoo asuttuna ja kylän kokoontumis- ja harrastustilana.

Sillä onhan oma koulu aina oma koulu!

Toivon jatkuvaa menestystä ja siunausta, työn iloa ja työn tuloksia koululle ja koulupiirille ja että aika kultaisi muistot meidän itse kunkin koulutiestä.

                      Että tässä elämässä mieleen tarkoin tallentaisin
                      opetuksen oivallisen,
                      jonka Isä ihmisille antoi aikojen alussa.
                      Kätes auralle aseta
                      sydän talteen taivaisihin
                      kaikkivoivan kartanoihin.

B. MUISTELMIA

Riitta Väistöltä saatujen tietojen pohjalta (koulun entinen oppilas 60-luvun alussa)

Uusi koulu valmistui 1950-luvun alkupuolella. Opettajina ovat olleet Aini Kyyrölä, Elmolan pariskunta, Vesa Karhu, Keijo Lemiläinen, Tuula Hurskainen, Riitta Sepponen  sekä Aini ja Antti Sepponen, jotka muuttivat Ruppovaaran koululle.

Oppilaita oli kylällä runsaasti. Kouluruokailu sujui kuten muissakin ajan kouluissa sodan jälkeen. Keittäjä teki ruoan keittolassa, josta se tuotiin luokkiin, joissa ruokaileminen tapahtui. Ruoka oli hyvää! Keittäjinä olivat vuorollaan Toini Nousiainen, Sirpa Suoninen ja Raili Kokkonen.

Oppilasmäärän pienentyessä noin pariin kymmeneen, tehtiin päätös koulun lakkauttamisesta 1993 ja oppilaat siirtyivät Loukunvaaran kouluun.

Koulurakennus jäi tyhjilleen, kunnes sen osti Sisko Kallio, joka perusti Majatalo Lähimmäisen. Toiminta oli vähäistä, eivätkä kyläläiset saaneet käyttää entisen koulun tiloja harrastuksiinsa. Se herätti närää kyläläisissä. Myöhemmin koulu siirtyi venäläiseen omistukseen, ja nyt se on julkisemmassakin käytössä kylän liikuntaharrastajille.
 
Koulusivujen alkuun

Koulunjohtaja Jukka Hirvosen ja oppilasryhmän esitys koulun 80-vuotisjuhlassa 22.2.1987, henkilöstön osalta täydennetty myöhemmiltä vuosilta.

Emil Aleksanteri Nikkosen aikakausi  (1905-1938)
Veijo Kokon aikakausi  (1939-1948)
Aarre Nikkosen aikakausi  (1949-1976)
Jukka Hirvosen aikakausi  (1977-1988)

I. Emil Aleksanteri Nikkosen aikakausi (1905 – 1938)

Koulu hovilan tilalle

II. Veijo Kokon aikakausi (1939-1948)

Kesällä 1939 koululle valittiin kahdeksasta hakijasta yläkansakoulunopettajaksi Veijo Olavi Kokko, Sortavalasta. Vain syyslukukauden hän ehti hoitaa virkaansa ennen asepalvelustaan. Vasta syksyllä 1944 hän palasi takaisin koulunpitoon.

Noihin aikoihin yläkouluun oli tulossa liikaa oppilaita (>50).Ylimääräiset sijoitettiin naapurikouluihin.

Sotien aikana koulua pidettiin väliaikaisin opettajavoimin, joista mm. Aino Julia Oksanen valittiin syksyllä 1941 pikavalinnalla uudelleen, koska opettajanvaali oli jäänyt evakuoinnin takia kesällä suorittamatta johtokunnalta.

Kahtena sotavuotena (1942-1943) alakoulua käytiin Havukkalanmäellä

Matti Havukaisessa. (nyk. Aimo Saarinen > ed. Laila ja Marko Eronen, huom: PH.) Sitten palattiin takaisin koululle ja sitten Piiroomäkeen Pekka Rouviselle 1946.

Vuodesta 1945 aloiteltiin koulukeittolatoimintaa ja pitkään syksystä 1948 lähtien ruoka keitettiin koulun saunalla muuripadassa.

Öljylampusta siirryttiin petromaksiin.

Koulussa käyvien oppilaiden lukumäärä vaihteli sadan molemmin puolin:

1945    107, lisäksi jatkokurssilaisia oli 37
1948    85, jatkokurssioppilaita oli nyt 10

Kansakoulua käytiin silloin siis jo kaikkiaan seitsemän vuotta. Kauimmin opettajina olivat Lydia Kankkunen ja Aili Karpola. Kesällä 1948 Veijo Kokko valittiin Iittiin. Myös Aili Karpola jätti Kiteenlahden.

Poimintoja johtokuntakäsittelyistä:

– 5.4.1945 johtokunta päätti järjestää koulukeittolan pahvitelttaan, mikäli puolustuslaitoksen varastoista saa irtoliesiä ja käristyslaatikon.

– 5.2.1947 johtokunta päätti järjestää koulukeittolan padan suureen eteiseen.

– Muuten jo 31.1.1945 huomataan, että ahdasta on, puuttuu 2 luokkaa, 2 asuntoa ja koulukeittola. Ehdotetaan että kunnanvaltuusto harkintansa mukaan joko jakaa koulupiirin tai muuten poistaa koulutyötä vaikeuttavat haitat. Koulupiirin kouluiässä olevien lasten luku oli ollut syksyllä 1944 yhteensä 165.)

– Myös Loukunvaaran koulupiirin perustamisajatus (ilm. syksystä 1945 alkaneena PH.) sai kannatuksen – nähtävästi aavisteltiin että sinnehän ne meidän kylän pojat menevät sitten 1977 kymmeneksi vuodeksi käsitöille -, kun hanketta johtokunta pitää asiallisena ja kaikin puolin tarpeellisena.

III. Aarre Nikkosen aikakausi (1949-1976)

Sähkövalot saatiin 50-luvulla ja puhelin 60-luvulla. 60-luvun alkupuolella aloitteli koululaiskuljetuksia kylän taksi, autoilija Soini Väkeväinen.

Pitkäaikaisia opettajia: Lyydia Kankkunen (eläkkeelle 1965), Elvi Hakulinen (eläkkeelle 1965), Ritva Kouki, Ritva Aitamäki, Heinsyrjän koululla Vilho Laukkanen (1956-1958) ja Pekka Lehtonen (1958-1963).

(29.4.69  5 §)
Suuren ja yhä lisääntyvän oppilasmäärän, vaillinaisten opetustilojen, hankalien oppilaskyyditysten sekä kyläläisten vaatimuksen takia johtokunta pyytää, että kunnanhallitus ryhtyisi kiireisiin toimenpiteisiin koulutalon rakentamiseksi Kiteenlahden nuorisoseuran Kiteen kunnalle eräin täyttämättä jäänein varauksin lahjoittamalle Sointula-nimiselle tontille, johon jo on rakennettu kaivo. Rahoitus järjestynee Ida Karstenin v. 1906 lahjoitusvaroilla, joilla nykyinen Kiteenlahden koulu ja tontti sekä Kiteenlahden salolla oleva kunnan omistama metsäpalsta ovat rahoitetut.

Rakennussuunnittelussa otettakoon huomioon, että rakennus tulee toimimaan uuden koulumuodon hyväksi edullisella paikalla esim. maatilatalouden, luonnonsuojelun, kotiseudun historian ja mahdollisten suo- ja mineraalitutkinnan opetuksessa.)

IV. Jukka Hirvosen aikakausi (1977-1988)

• Kesällä koulu sai ensimmäisen oman keittiön peruskorjauksen yhteydessä, mutta menetti kolmannen opettajan, kun seurojentalon vuokrauksesta luovuttiin.
• Huumorihiihdot aloitettiin vanhemmille, hiihdoista tuli menestys vähennyksineen kaikkineen.
• Koulun kuoppainen laidun talkoiltiin kyläläisten rahoilla urheilukentäksi..
• Kokke-projekti, tähän pohjoismaiseen Koulu kylän keskukseksi -projektiin päästiin mukaan yhtenä neljästä Pohjois-Karjalan koulusta. Projekti onnistui: kuolevan koulupiirin oppilasmäärä lisääntyi, lakkautusraja (12 oppilasta) jäi kauaksi taakse. Kylätoimikunta osallistui tarmokkaasti kylän asuttamiseen.
• Nyt oppilasmäärä oli 21, viiden vuoden päästä 30.
• Eva-Liisa Pärnänen oli koulun opettajana viitisen vuotta, sitten kylällä oli onni saada pitkästä aikaa omassa kylässä asuva, puuhakas opettaja Kirsti Holopainen vuodesta 1981 alkaen.
• Talkoilla hankittu väritelevisio koulussamme jo on, aivan lähivuosina saamme käyttöömme tietokoneet.
• Näin olemme kulkeneet kahdeksankymmenvuotisen taipaleemme tällä Kiteenlahden koulullamme, jota yli tuhat koululaista on käynyt vuosien mittaan. Vaikka öljylampuista on päästy sähköisiin välineisiin, on kuitenkin hyvä aina muistaa, että koulua eivät tee välineet, vaan ihmiset, koululaiset, opettajat itse keskenään. Paras ja lämpimin valo lähtee ihmisen sisältä.

P.S.
Tänään 22.2.1987 otamme virallisesti käyttöön uusitun, pelkästään koulun käyttöön jäävän vanhan osan ja tämän upouuden rakennuksen, jossa ovat kauan kaivatut erilliset voimistelu- ja käsityötilat sekä talonmiehen asunto.

– Vuonna 1909 urakoitsija rakensi Lemmetyinen yhä käytössä olevan koulutalon 15 000 markalla.

– Vuonna 1977 tehdyn vanhan koulurakennuksen kevyen peruskorjauksen teki kiteeläinen yritys Tehotuuma. Urakka oli silloin 150.000 mk. Jokaisella rakennustyöllä oli siis aina edelliseen verrattuna 10-kertainen hinta! ( Tämä täydennys: PH. )

– Vuonna 1986 rakensi urakoitsija Rkl A. Taskinen Kiteeltä nämä uudet tilat samantapaisin lukemin, tosin kahdella nollalla höystettynä: n. 1 500 000 mk.

Tämä kylä jos mikä on uudet tilat käyttöönsä ansainnut!

Oma lukunsa olisi tämän uuden koulurakennuksen sen tuhannet kiemurat. Ne tiedän, ne tiedätte myös te, niihin en enää puutu. Sen verran voi kai sanoa, että neljäkymmentä vuotta siinä savotassa on aikaa tuhrattu, monet niskakarvat pystyyn nostatettu, ja tosi pahalta on välillä näyttänyt.

Jättäkäämme historia ja katsokaamme tulevaisuuteen kaikessa sovinnollisuudessa ja yhteisymmärryksessä.

P.S.2
Näin ulkopuolella kilpailun:
Kun tähän tilaisuuteen jouduin historiikin laatijaksi, minulla oli heti paikalla valmiina lyhyt ja ytimekäs historiikki. Ainoastaan sen aioin teille kertoa, ihan totta, ja vain ja ainoastaan sen. Kuunnelkaa tarkkaan, tässä se tulee:
Eemeli säilytti koulupiirin – Pekka hommasi koulun.

Kiteenlahden koulun opettajisto

Pitkäaikaiset opettajat:

1905 – 1938  Nikkonen Emil Aleksander
1905 – 1910  Pirinen (myöh. Juvonen) Josefina (käsitöiden opettaja)
1910 – 1940  Nikkonen Viola (käsitöiden + alakoulunopettaja + apuop.)
1935 – 1941  Pälli (Hätilä) Saimi (yhteinen alakoulu Potoskavaaran kanssa)
1939 – 1948  Kokko Veijo Olavi
1942 – 1965  Kankkunen Lydia
1943 – 1948  Karpola Aili
1949 – 1965  Hakulinen Elvi
1965 – 1973  Aitamäki (myöh. Vartiainen) Ritva
1965 – 1973  Kouki Ritva
1973 – 1981  Pärnänen Eva-Liisa
1977 – 1988  Hirvonen Jukka
1981 – 1999  Holopainen Kirsti

Lyhytaikaisia opettajia (vähintään vuosi):

Holopainen Lyyli (1931-1934), Eronen Saara (1935-36), Hentunen Mikael (1940-1941), Oksanen Aino Julia (1940-1942), Matikainen Aino (1942-1944), Marttila Helvi (1942-1943), Kontkanen Aune (1944-1945), Nuutinen Aino (1945-1946), Moilanen Maire (1946-1947), Brandstack Tauno + Kirsti Helena (1948-1949), Hotari Saara (1951-1952), Mononen Helinä (1952-1954), Väistö Laura (1954-1955), Suomalainen Vieno (1955-1956), Tiainen Liisa (1963-1964), Jokela Terho (1964-1965), Kyykallio Kauko (1965-1966), Halttunen Hertta (1973-1974), Oinonen Liisa (1973-1974), Tiainen Eila (1974-1975), Pirnes Anneli (1975-1977), Kuha Martti (1976-1977), Loukkaanhuhta Arja (1976-1977), Holopainen Sirkka (1979-1981)

Johtokuntien jäsenet

1905 – 1945

Jäsenet johtokunnissa vaihtuivat harvakseen. Neljänkymmenen ensimmäisen vuoden aikana ainoastaan 18 kyläläistä sai kunnian toimia johtokunnassa.

Ensimmäinen johtokunta:
Matti Björn, Juho Pirinen, Iida Pirinen, Vilhelmiina Pirinen ja Heikki Tarkkonen.

Sittemmin:
Joakim Timonen, Lyydia Pirinen, Heikki Tarkkonen nuorempi, Vihtori Kaitanen, Antti Timonen, Matti Wegelius, Yrjö Timonen, Stiina Timonen, Juho Ellonen, Juho Toropainen, Aino Matikainen ja Eino Timonen olivat jäseninä ennen kuin koulu täytti 30 vuotta.
Seuraavalla kymmenvuotiskaudella vuonna 1943 tuli johtokuntaan Heikki Ellonen, ei muita uusia.

1946 – 1973

Uudella neljäkymmenvuotistaipaleella vaihtuivat johtokunnan jäsenet jo tiuhempaan. Loukunvaaran Heikki Juvonen käväisi johtokunnassa puolen vuoden ajan 1946, mutta hänen tilalleen tuli entinen jäsen Juho Toropainen.

Muut jäsenet ennen peruskouluun siirtymisvuotta:
Matikainen Taimi, Havukainen Matti, Helminen Emil, Havukainen Tauno, Väistö Jalmari, Pirnes Väinö, Havukainen Onni, Havukainen Viljo (Koskela), Helminen Reino, Havukainen Viljo (Virtala), Havukainen Heikki, Havukainen Einar, Matikainen Helvi, Malinen Emil, Pelkonen Senja, Lintunen Veikko, Timonen Mikko, Ilvonen Eino, Matikainen Ahti, Valonen Leo, Havukainen Sirkka, Halttunen Aune, Havukainen Teuvo, Havukainen Uuno, Valonen Sinikka.

Kouluneuvoston jäsenet 1973 – 1984

Opettajavalinnat ja taloudenhoito siirtyivät koululautakunnalle. Jäsenistö naisistui: Valonen Sinikka, Halttunen Aune, Malinen Emil, Havukainen Teuvo, Timonen Mikko, Havukainen Ilmi, Havukainen Kyllikki, Silvennoinen Irja, Huhtilainen Eila, Tiainen Taimi ja Väkeväinen Toini.

Johtokunta 1985 –1988

Huhtilainen Irene, Matikainen Raila, Timonen Antero, Väkeväinen Kauko, Väkeväinen Toini, Nikkonen Tatjana ja Holopainen Kirsti.
Kaikkiaan kuutisenkymmentä kyläläistä on ollut mukana johtokunta- ja kouluneuvostotyöskentelyssä yli 80-vuotisella kaudella 1905-1988.

Johtokunnan puheenjohtajat

1905 – 1912  Matti Björn
1913 – 1918  Vihtori Kaitanen
1919 – 1930  Joakim Timonen
1931 – 1933  Matti Wegelius
1934 – 1953   Eino Timonen
1954 – 1956   Onni Havukainen
1956-             Tauno Havukainen (vain syyslukukausi)
1957 – 1964   Viljo Havukainen (Virtala)
1965 – 1980   Emil Malinen (1973 – 1980 kouluneuvoston pj.)
1981 – 1984   Mikko Timonen (kouluneuvoston pj.)
1985 – 1988   Raila Matikainen

Taloudenhoitajat

Pirinen Juho (1905 – 1911), Tarkkonen Heikki (1912 – 1917 ja 1921 – 1922), Wegelius Matti (1918), Kaitanen Vihtori (1919-), Ellonen Juho (1923 – 1935 ja 1937 – 1942), Toropainen Juho (1936), Ellonen Heikki (1943 – 1950), Havukainen Matti (1951 – 1953), Timonen Yrjö (1954 – 1956), Havukainen Einar (1957 – 1973)

Heinsyrjän koulu

Johtokunnan puheenjohtajat:
1956 – 1960  Pekka Havukainen Järvelä
1961 – 1963  Martti Tahvanainen

Taloudenhoitaja:

Yhtäjaksoisesti vuodet 1956 – 1963, Antti Havukainen Multmäki

Kiteenlahden koulun opettajia ja johtokunnat 80-vuotisjuhlista koulun sulkemiseen asti

Koulun johtaja Jukka Hirvonen lähti uuteen virkaan muualle keväällä 1988.
Työpari Kirsti Holopainen jäi jatkamaan aina vuoden 1999 kevääseen.

1988 -2000    Seppo Makkonen, koulunjohtaja
2000 – 31.12.2004    Risto Hirvonen, koulunjohtaja
2004 – 2006    Riitta Honkanen, koulunjohtaja
1999 – 2002    Jussi Joensuu, luokanopettaja
1.1.2005 – 2006    Hannu Kärnä, luokanopettaja
2002 – 2006    Olli-Heikki Toropainen, luokanopettaja

Johtokunta 1989-1992

Veli Levä puheenjohtaja, Eila Tiainen varapuheenjohtaja, muut jäsenet Arto Valonen, Aila Havukainen ja Tarmo Leinonen.

Johtokunta 1993-1996

Tarmo Leinonen puheenjohtaja, Veli Levä varapuheenjohtaja, muut jäsenet Arto Valonen, Aila Havukainen ja Liisa Pelkonen.

Johtokunta 1997-2000

Hannele Havurinne puheenjohtaja, Kari Mikkonen varapuheenjohtaja ja jäsenet
Marko Eronen, Risto Matikainen sekä Liisa Pelkonen.
Toimikausina 1993-1996 ja 1997-2000 johtokunnissa oli myös edustaja opettajista ja henkilökunnasta.

Johtokunta 2001-2005

Markku Björn puheenjohtaja, Kirsi Tarkkonen varapuheenjohtaja, muina jäseninä
Heikki Havurinne, Anni Matikainen ja Ritva Timonen.

Loukunvaaran koulun kanssa toimittiin yhteistyössä, jolloin molemmilla kouluilla oli kaksi opettajaa. Oppilasryhmät muodostettiin tarpeen mukaan joustaen niin, ettei ryhmäkoko opetusluokissa noussut liian suureksi. Toiminta kesti ajanjakson syksystä 2000 kevääseen 2004, jolloin Loukunvaaran koulu suljettiin, siis kaksi vuotta Kiteenlahtea aikaisemmin.

Yhden vuoden ajan, syksystä 2005 kevääseen 2006, Kiteenlahden koululla toimi myös esikoulu ja lasten päiväkoti. Niidenkin toiminta loppui koulun sulkeutuessa lukukauden päättyessä 2006.

Takaisin Kiteenlahden koulun sivulle

Ojämäen koulu

A. HISTORIATIETOA OJÄMÄEN KOULUSTA

50-vuotisjuhlan historiikkia 4.4.1976 mukaillen
Myöhemmät arkistot

Koulun perustaminen

Toimikunta, johon kuuluivat maanviljelysneuvos Akseli Brander, opettaja Antti Holopainen ja maanviljelijä Heikki Saukkonen oli asetettu suorittamaan Kiteen kansakoulujen piirijaon tarkistusta ja he esittivät  kunnanvaltuuston kokouksessa 10.9.1923, että Kirkonkylästä erotettaisiin Ojamäen piiri, minne uusi koulu tulisi. Ehdotuksessa määriteltiin tarkkaan koulupiirin rajat ja siihen kuuluvat talot. Ehdotelman mukaan Ojamäen kansakoulu aloittaa vuokrahuoneissa, kun tilat on hankittu. Koulurakennus oli tarkoitus saada kylälle 1929. Juurikkajärven koulun kanssa perustettaisiin 18-viikkoinen alakoulu sen käsityöhuoneeseen, jossa Ojamäen alakoululaisetkin kävisivät. Asiaa vauhdittamaan valtuusto aluksi hyväksyi vain koulun johtokunnan v.1924. Johtokunta toimi tehokkaasti, että koulu olisi käynnistynytkin heti, mutta ”varain puute oli esteenä”. Hanke siirtyi vain vuodella, kun Hilma Toropaisen kanssa tehtiin vuokrasopimus viideksi vuodeksi.

Ennen koulun alkua pidettiin vihkiäisjuhla 16.8.1925, johon oli juhlapuhujaksi kutsuttu seurakunnan pappi. Muutakin ohjelmaa oli ja ilmaista tarjoilua. Saman kuun 17.päivänä alkoi alakoulu ja varsinainen kansakoulu 23. syyskuuta. Kouluun mahtui vain 32 oppilasta, joten kaikki halukkaat eivät mahtuneet. Ongelmia oli ja ne poistuivat vasta oman koulurakennuksen valmistumisen jälkeen.

Rakennukset

Suunnittelutyötä varten valittiin toimikunta; kauppias  Pekka Kankkunen, opettaja  Antti Holopainen, opettaja Elvi Soilander ja johtokunnan jäsenet. Tyyppipiirustuksen nro 9 a mukaista koulua kylälle haluttiin, jonka kunnan valtuusto myös hyväksyi. Siihen kuuluivat pää-, talous- ja saunarakennus. Urakka kilpailutettiin, ja Aug. Järvinen rakensi koulun hirrestä, mutta myöhemmin se vuorattiin laudoilla. Sähköt saatiin koululle kesällä 1950 ja vesijohdot 1958. Uusi sauna rakennettiin 1964.

Toiminta ja kehitys

Koulutyö uudessa koulussa aloitettiin 29.8. 1929 ja vihkiäiset pidettiin 16.2.1930. Koulu aloitti 1-opettajaisena ja neliluokkaisena alakouluna ja syyskuun puolivälissä yläluokat. Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Juurikkajärven koulun kanssa aloitettiin yhteinen alakoulu vuorotellen kalenterivuosin kummassakin koulussa. Oma alakoulu Ojamäessä alkoi kokovuotisena 1945. Koulu oli jo tällöin 3-opettajainen. Siirtolaisväestön lapset lisäsivät oppilasmäärää, joten vuokrattiin luokkahuone Lammintauksen Kankkusesta alakoululaisille. Pakon edessä oli oppilaita siirrettävä myös Kirkonkylän ja Juurikkajärven kouluihin. Oppilasmäärän mukaan henkilökunnan määrää supistettiin tai lisättiin ja lisärakentamistakin harkittiin. 40-luvun lopun notkahduksen jälkeen oppilasmäärä pysyi noin viidessäkymmenessä. 70-luvulla tapahtui oppilasmäärän voimakas lasku. Kansalaiskoulun myötä ylin luokka siirtyi kirkonkylälle. Peruskouluun siirryttäessä koulussa oli vain 16 oppilasta, kun tällöin 5. ja 6.luokat myös siirrettiin Kirkonkylän ala-asteelle. Ojamäki toimi v.2004 asti, jolloin se lakkautettiin ja oppilaat aloittivat opintonsa kaikki Kirkonkylällä lähinnä Hutsin koulussa.

Muu toiminta

Koulutyö oli keskeytyksessä talvisodan aikoihin siirtoväen ja opettajan rintamalla olon takia. Samoin v. -41 koulu oli sotasairaalana. Siksi koulutyö alkoi 1.10 ja Aura Pajamo hoiti molemmat luokat opettaja-aviopuolisen ollessa taas rintamalla. V. -42  helmikuun 16. päivänä koulutyö keskeytyi ja jatkui taas 1.10. Vuoden -44 syksyllä koululla asui sotilaita ja työ päästiin aloittamaan 16. marraskuuta.  Joskus koulutyötä hankaloitti tilattujen koulutarvikkeiden puuttuminen.

Periaatteessa koulunkäynti oli ilmaista. Johtokunta saattoi kuitenkin velvoittaa tuomaan esim. ruokatarvikkeita ruokalatoiminnan onnistumiseksi. Tuotiin perunoita, porkkanoita ja lanttuja. Syksyisin tehtiin puolukkaretkiä. Suomen kouluissa kouluruoka oli ilmaista v.1943 lähtien. Lyhyenä lauantai-päivänä ruokaa ei annettu. Omat leipäpalat ja maito oli tuotava kotoa ja joinakin vuosina myös ruokailuvälineet. Suomi oli kärkimaita maailmassa tällaisen oppilashuollon järjestämisessä. Aikaa myöten myös säännölliset lääkärikäynnit rokotuksineen kuuluivat  kunnan velvoitteisiin.

Rajaseudun Kansankorkeakouluyhdistys aloitti opintokerhotyön talvi-iltaisin koululla. Harrastettiin lisäopintoja, kuorolaulua ja esim. näytelmien harjoittelua. Järjestettiin juhlia. Koulun opettajat toimivat kerhojen vetäjinä.

Koulun omia juhlia olivat joulu- ja kevätjuhlat. Äitienpäiväjuhlat, Runebergin päivä ja vappu olivat joka vuonna. Tarjoilutarvikkeet juhliin kerättiin kylästä.

Monet paikalliset järjestöt ovat voineet toimia koululla: Maamiesseura, Martat, metsästyseura ja kansalaisopisto, kunnalliset ja valtakunnalliset vaalit ja seurakunnan tilaisuudet saivat mahdollisuuden järjestää toimintansa koululla.

Kauppias Pekka Kankkunen perusti Lahjoitusrahaston, josta vuosittain annettiin avustusta vähävaraisten perheiden lasten koulutien helpottamiseksi. Kiteenkylän Maamiesseura jo v.  1932 avusti koulua liikuntavälineiden ja lääkekaapin saamiseksi. Kapteeni O.A. Pitkänen aloitteesta hankittiin sodissa kaatuneiden sankaritaulu koulun seinälle. Siinä on 11 nimeä. Taulu on opettaja Samuli Siponmaan ja oppilaiden tekemä. Se paljastettiin itsenäisyyspäivänä 1957. Kouluneuvosto suoritti rahakeräyksen ja televisio hankittiin koululle 1976. Johtokunnan toimesta koululle sen alkuvuosina hankittiin pahviset ”tyyppikirjaimet” ja kuvatauluja.

Hallinto

Ojamäen koulun johtokuntaan oli kuulunut  44 henkilöä. Sitä seurasi kouluneuvosto. Johtokunnalla oli tärkeä osa koulun toiminnassa. Pitkäaikaisin jäsen/ puheenjohtaja oli Werner Jumppanen(25/6 vuotta) Heikki Iittiläinen oli jäsenenä 20 vuotta. Johtokunta valitsi taloudenhoitajan; luottamushenkilön, jolle työsarkaa riitti. Pisimpään sitä hoiti Wilho Ylhäinen, 14 vuotta. Koulussa oli myös muita virkoja. Oppilaat olivat vuorollaan järjestäjinä, joka etenkin talvisaikaan oli tosi työtä – lämmitys ja lumityöt ja siivoustakin. Koululle palkattiin sotien jälkeen keittäjä-siivooja-vahtimestarin toimi.

Opettajat

Opettajien lukumäärää koulun lakkauttamisen ei varmuudella löytynyt. Useita kymmeniä kuitenkin. Koulua käyneiden oppilaiden määrä on 1000 paikkeilla. Yläkoulun opettaja oli myös koulun johtaja. Pitkäaikaisia ovat olleet opettajapariskunta Aura ja Kaarlo Pajamo (-30-42), Jouko Lappalainen (pitkäaikaisin), Kerttu Kohonen, Lilja Kopperi ja Riitta-Liisa Lipsanen.

Nykyisin koulutiloissa toimii pitopalveluyritys.
 

B. MUISTELMIA

Ojamäen koulu ennen remonttia

Sanomalehti Karjalaisessa oli tiistaina 12.5.1925 ilmoitus:

PAIKKOJA AVOINNA
Mies eli naisopettajan paikka Kiteenkylän yl.kansakoululla julistetaan haettavaksi koevuodeksi kesäkuun 15. päivään mennessä. Kunnanpalkka on 1650, jota seuraa valtion palkka, 10 aaria  pernamaaksi, 1 lehmän karjalaidun. Koulu sijaitsee vuokrahuoneessa. Opettajan asunnoksi on 1 kamari, keittiö yhteinen, osa navettaa, osa aittaa, polttopuut ja valo vapaat. Valittu ei saa kieltäytyä. Hakemukset osoitettava johtokunnalle.

Kiteellä 6.5.1925
Juho Hyvärinen
 
Koulusivujen alkuun

Nivungin koulu

A. HISTORIATIETOA NIVUNGIN KOULUSTA

Perustava kokous kylällä pidettiin 20.1.1957. Tällöin valittiin koulun johtokunta, jonka puheenjohtajaksi tuli Einar Partanen ja taloudenhoitajaksi Onni Barck. Koulupiirissä alkoi ns. supistettu koulu, jossa yhdellä opettajalla oli alussa 19 oppilasta.  Se päätti vuokrata osan Eino Laukkasen erillisen talon kansakouluksi viiden vuoden ajaksi. Sopimukseen kirjattiin ehto, että jos kunnalta saadaan omat tilat koululle, vuokrasopimus voidaan sanoa irti kesken sopimuskauden. Talon tupa toimi luokkahuoneena, ruoka laitettiin sen viereisessä keittiössä, ja opettaja asui eräässä kamareista. Opettajalla oli oikeus käyttää ruokakomeroa, saunaa, vesijohtoa, viemäriä, käymälää sekä perunakellaria. Lapset saivat leikkiä talon pihamaalla.

Johtokunnalla oli merkittäviä tehtäviä. Kokouksissaan se päätti mm. opettajan alustavan työn jälkeen opetussuunnitelman hyväksymisestä, vuosikertomuksesta ja talouden seuraamisesta. Siksi oli valittukin taloudenhoitaja. Johtokunta  nimesi  henkilöt tekemään tilaukset, vastaanottamaan ne ja velvollisuuden tarkastaa hankkeet. Johtokunnan tehtävä oli myös opettajan ja muun henkilöstön valitseminen.  Johtokunta myönsi lomat ja antoi viranhaltijalle lausunnon tekemästään työstä.

Koulutalon vuokraamisesta käytiin voimakasta vääntöä. Kysymyksessä oli harvaan asutun ja melko ison alueen lasten koulumatkojen tasavertaisuudesta. Lopulta poliisi kävi mittaamassa matkojen oikeat metrimäärät ja kunnan päätöksellä koulu toimikin tässä talossa. Pitkän matkan takia osa alueen lapsista kävi Kesälahden Rastin ja naapurissa Hummovaaran koulua.

Aloittavalla koululla oli aina samat ongelmat: koulutarvikkeiden ja kaluston hankkiminen. 50-luvulla Suomi oli jo sen verran vaurastunut, että niitä saatiin nopeammin kuin heti sodan jälkeen.  Koululaisten vaate- ja kenkäavustusten saaminen oli käytössä vielä tultaessa 70-luvulle. Näin Nivunginkin monet koululaiset saivat kumikenkiä, monoja ja vaatteita tai kangasta vaatteiden valmistamiseksi. Kouluruokailut olivat tulleet kuntien vastuulle jo koko maassa.

Melko pian tuli koululautakunnalta ehdotus koulupiirin lakkauttamisesta. Johtokunta antoi jyrkkäsanaisen vastaukseen ehdotukseen. Tarkoituksena oli liittää alue Puhoksen koulupiiriin. Kielteisen vastauksen luontevana perusteluna olivat hankalat koulumatkat. Kylällä oli näinkin, etenkin talvella, huonot tiet. Valtatielle oli monesta talosta matkaa viisi kilometriä ja se etenkin ”rospuuttoaikaan” oli vaikeasti kuljettavaa. Autoteitä talvella ei kylällä aurattu. Johtokunta vertasi vastauksessaan kylää saareksi, jolla on luontevat esteensä ”mantereelle” päästäkseen. Oman erikoispiirteensä toi vuosi 1961, jolloin susivaaran vuoksi velvoitettiin vanhempia saattamaan lapsensa kouluun.

Toinen ehdotus koulupiireistä oli Nivungin ja Linnanpellon (Kontiolansalo) yhdistäminen Tasapään kouluun. Tätä vastustettiin kummassakin koulupiirissä. Linnanpellon koululla kun kävi oppilaita Varmosta ja Kousasta saakka. Nivungin ehdotus lautakunnalle oli kahden koulupiirin perustaminen Tasapään yhden sijaan: Nivunki ja Linnanpelto. Asiat eivät ennättäneet edetä kuitenkaan näiden koulupiirien toiveiden mukaisesti.

Johtokunta lähetti kyllä Kouluhallitukselle kirjelmän koulupiirinsä pelastamiseksi. Kunnanvaltuusto lakkautti kuitenkin Nivungin koulun päätöksellään 25.1.1962 ja liitti alueen Tasapään koulupiiriin. Koulutyö lakkasi kylällä seuraavana vuonna. Näin kävi myös Linnanpellon koululle.

Vaikka koulun toiminta-aika oli lyhyt ja ”haasteellinen”, varsinainen lasten koulunkäynti sujui normaalisti. Kouluopetuksen lisäksi järjestettiin monet tapahtumat. Joulujuhlat olivat saaneet aina vanhemmat mukaan katsomaan esityksiä. Lapset saivat todistuksen lisäksi myös joulupussit.

Opettajina koulun lyhyen historian aikana olivat Maire Karppanen ja Eila Kiukkonen. Poikien käsitöitä ohjasivat Emil Toivanen, Aulis Kohonen, Teuvo Karppanen, Esko Kiukkonen ja Pentti Huttunen. Keittäjä-siivoojana olivat vuorollaan Taimi Toropainen, Seija Toivanen, Aili Pellinen ja Kyllikki Parkkonen.

Muitakin tehtäviä oli kouluilla, mm. halkojen hankkiminen. Näitä tarvittiin useille kouluille vuosittain kymmeniä kuutioita. Tarjousten perusteella johtokunta valitsi  miehen hoitamaan asian. Johtokunnan puheenjohtajina olivat Einar Partanen ja Eemil Toivanen. Onni Barck oli koulun toiminnan ajan taloudenhoitajana.
 

B. MUISTELMIA

 
Koulusivujen alkuun

Niinikummun koulu

A. HISTORIATIETOA NIININKUMMUN KOULUSTA

Lauri Holopaisen  Kylähistoria-kirjan mukaan

Niinikummun nuoret saivat opetusta kiertokoulussa 1900- luvun alkupuolelta lähtien. Sitä pidettiin vuorotellen useammassa talossa kahden viikon ajan syksyisin ja keväisin. Kahdeksan viikon eli kahden vuoden jälkeen sai päästötodistuksen.

Oppivelvollisuuslain tultua v. 1921 kunnat velvoitettiin järjestämään kansakouluopetus ja lasten koulunkäynti. Niinikummun koulupiiri perustettiin heti lain säätämisen jälkeen. Nimitettiin ensimmäinen koulun johtokunta, johon kuuluivat Heikki Pirhonen (pj.), Matti Björn, Juho Pirinen, Antti Pakarinen, Pekka Paakkinen, Simo Kähkönen, Maria Pakarinen, Juho Kankkunen ja Antti Björn. Koulupiiriin kuului Papinniemi, Matarkummun ja Lohelan alueet sekä Lietso Juurikan rajaan asti. Koivikon tilan ympäristöä kuului myös koulupiiriin.

Koska koulurakennusta ei ollut, aloitettiin koulunpito 1.8.1921 ”Aallon paikalla”. Siinä koulu toimi kaksi vuotta. Alakoulu jatkoi tosin siinä vuoteen 1927 saakka, mutta yläluokat siirtyivät Rantilan tilalle.

Kunnanvaltuusto päätti koulutalon rakentamisesta jo 1923. Maata saatiin vaihtokaupassa Aksel Branderilta 1,5 ha v.1926. Rakentaminen aloitettiin 1928.  August Järvisen urakoima talo valmistui määräajassa, ja koulutyö alkoi syksyllä seuraavana vuonna. Huomattava on, että koululla  ja koko kylällä ei ollut sähköä ennen 50-lukua. Rakennuksen kunnon rapautuessa anottiin kunnalta uuden koulun rakentamista, mutta kunta suoritti tiloissa peruskorjauksen 1962, jolloin saatiin vesi- ja viemärijohdot sekä pihaan uusi sauna. Yrityksiä uuden koulun saamiseksi tehtiin taas 1980-luvulla, mutta kunta päätyi taas  peruskorjaukseen 1983.

Ennen mahdollisuutta oman kylän kouluun joitakin lapsia kävi koulua mm. Suorlahdella. Alkuvuosina alakoulua (1-2 lk.) pidettiin vuorovuosin Suorlahden ja Niinikummun koulussa. Kun kaikki luokat olivat koululla, se toimi 2-opettajaisena ja koulua käytiin kuusi luokkaa. Kouluviikko oli 6-päiväinen. ”Jatkokurssit” pidettiin kahtena päivänä viikossa iltapäivisin jo 1920-luvun lopulta alkaen. Myöhemmin tämän korvasi pakollinen kansalaiskoulu tai pääsy oppikouluun. Oppikouluun pyrittiin 6. luokan jälkeen. Koulun alkaessa oppilaita oli 33. Oppilasmäärä lisääntyi merkittävästi seuraavina  vuosikymmeninä. 30-luvun alussa heitä oli yli 70.  40- ja 50-luvuilla oppilasmäärät olivat runsaat 80. Siitä lukumäärä alkoi laskea: lukuvuonna 1960 oli 68 ja 1970 enää 36 oppilasta. Syksyllä 1986 heitä oli 21. Alimmillaan se oli 80-luvun vaihteen aikoihin vain 12 oppilasta.

Koulutyö keskeytyi talvisodan alkaessa siirtolaisväestön muuton takia. Koulua käytti myös silloinen sotaväki. Kevättalvella työskentely taas jatkui sodan päätyttyä. Oppilasmäärän kasvaessa alakoulua pidettiin v.1941- 42 Antti Pakarisen talossa. Orpojen osuus alakoulussa oli merkittävä ja kylällä toimi jonkin aikaa orpokoti Rantilan tilalla. Siinä oli toiminut myös lastenkoti, joka siirtyi Suorlahdelle.

Juurikan Lietson oppilaat saivat koulukyyditykset 1963 alkaen Juurikan koululle. Niinikummun koululle oli järjestetty koululaiskuljetus 1970-luvulla. Koulupiirimuutoksien myötä Niinikummun koulusta olivat muuttaneet Koivikon seutu, Lohela ja Matarkumpu.

Järjestetty kouluruokailu alkoi 1945. Jonkin verran ruokatarvikkeita tuotiin kotoa ja syksyisin käytiin puolukkaretkellä kouluajalla. Oppilaiden käyttäminen ns. järjestäjinä oli heille varsinkin talviaikoina merkittävä työsarka. Uunien lämmittäminen, vesien kantaminen ja lumityöt kuuluivat heidän velvollisuuksiinsa. Keittäjä-siivooja palkattiin helpottamaan tätä työtä. Tehtävää ovat hoitaneet Leena Toropainen, Tilda Nokelainen, Kirsti Pirinen, Salme Karttunen ja Anja Pesonen.

Pöytäkirjoista koottua

Eri järjestöt halusivat koulun tiloja omaan käyttöönsä. Näitä oli MNL, Ev.Kansanopisto, Marttakerho, opintokerhot ja kylätoimikunnat.

Sähköjen ja veden kanssa oli ongelmiakin. Sähköjännite oli heikko ja kaivovesi herätti arveluja laadun suhteen. 60-luvun puolenvälin jälkeen koulu alkoi suuntautua myös ulospäin. Pidettiin vuosittain vanhempien iltoja. Uudistuksia opetukseen tuli myös englannin ja ruotsin kielen tultua opetussuunnitelmaan. Luokkaretkiäkin tehtiin. Monin tavoin hankittiin rahaa tähän ja lisänä olivat oppilasrahastoista saatavat tuotot.

Erikoisen ongelman loi 60-luvun alussa susivuodet, jolloin oppilaita jouduttiin saattamaan koulumatkoilla. Koulukuljetuksia oli pakko järjestää melko pitkienkin matkojen päähän. Tämän vuoksi koulupiiristä harkinnan mukaan voitiin oppilaita siirtää Suorlahden tai Juurikan kouluihin.

Vaikka yhteiskunnan hyvinvointi kasvoi, annettiin vuosittain vaate- ja kenkäavustuksia. Koulun juhliksi vakiintuivat joulu- ja äitienpäiväjulat.

Kansakouluaikana koulun toiminnasta vastasi johtokunta. Se valittiin vuodeksi kerrallaan. Johtokunnilla oli paljon tehtävää. Se valitsi koulun opettajat ja muun henkilöstön. Tärkeässä asemassa oli tietysti johtokunnan puheenjohtaja ja taloudenhoitaja. Johtokunta antoi lausunnot kansakoululautakunnalle. Se hyväksyi opetussuunnitelmat ja hankki tarvittavat opetusvälineet ja ruokalan tarvikkeet. Muita tehtäviä olivat talousarviot ja vuosikertomukset. Johtokunta määritteli itse keille vastuu johtokunnasta opettajien kanssa eri tehtäviin annettiin. Yleensä ne olivat puheenjohtaja ja taloudenhoitaja.  Samoin lähestyttäessä 1990-lukua erilaiset koulupiirijaot työllistivät sitä. Jouduttiin taistelemaan oman koulun säilymiseksi.

Peruskoulun tulon myötä 1973 johtokunnat muuttuivat ensiksi kouluneuvostoiksi ja vähitellen koululautakunta käytännössä hoiti kaikkien koulujen asioita. Kouluneuvostolla oli puheenjohtaja, mutta varsinaista päätäntävaltaa oli vähän. Taloudenhoitajan tehtävät jaettiin johtokunnan ja opettajien kesken.

Merkittävin muutos peruskouluun tulossa oli koulujen avautuminen koteihin päin. Järjestettiin vanhempainiltoja ja avoimien ovien päiviä. Vanhemmat osallistuivat monella tapaa opetustyön ulkoiseen toimintaan. Vuosittain laadittiin kodin ja koulun yhteistyösuunnitelma. Sanomalehti Karjalainen valitsi Niinikummun koulun kummikouluksi.

Kun oppilasmäärä väheni, toivottiin kuljetuksilla lisäoppilaita Lohelasta. Kuitenkin eteenpäin mentiin. Koulun piha-aluetta kunnostettiin leikkikentäksi. Pallokenttä rakennettiin koulun pihan ulkopuolelle. Koulukiinteistössäkin oli korjattavaa.

Kyläkoulujen oppilasmäärien vähetessä jouduttiin ottamaan kantaa kouluverkkomuutoksiin. Oman koulun säilymiseksi toivottiin jopa Ojamäen ja Suorlahden koulupiirien yhdistämistä Niinikumpuun. Kaupunki suunnitteli myös useamman koulun hallinnollista yhdistämistä saman johtokunnan ja johtajan alaisuuteen.

Kuitenkin ajauduttiin tilanteeseen vuonna 1996, että Niinikummun koulu lakkautettiin. Toivottiin, että kyläläiset voisivat käyttää koulun tiloja harrastustoimintaan.

Johtokuntien puheenjohtajina kansakouluaikana olivat Heikki Pirhonen, Simo Kähkönen, Antti Pakarinen, Thea Brander, Pekka Nenonen, Eino Hämäläinen, Aulis Arovainio.

Peruskoulunaikaisia puheenjohtajia olivat Mirja Nenonen ja Sirpa Pakarinen.

Taloudenhoitajina olivat Matti Björn, J.Kankkunen, Simo Vilkki, Eino Kähkönen, Uuno Pirinen, Hugo Ikonen.

Yläkoulun (3-6 lk) opettajina ovat toimineet: Eevi Takala, Iida Lydia Pirinen, Aino Ester Kortelainen, Emmi Ester Laukkanen/Mononen(1926-1948), Alli Kemppi, Elina Takkinen, Meri Tytti Kivi, Maija-Liisa Pesonen, Annikki Immonen, Mauno Parviainen, Maire Raaska, Pekka Kalevi Honkanen, Pentti Vartiainen, Elma Toivanen (talousopettajana), Sirkka Lempinen, Esko Penttilä, Veli Vainio, Erkki Volmanen, Erkki Puustinen, Tapio Sundström, Lauri Rautvaara, Pirkko Julkunen, Vuokko Malanti, Osmo Asikainen, Raija Asikainen, Vuokko Silvennoinen, Ritva Ignatius, Ritva Pöllänen, Auli Kärnä, Marja-Liisa Kähkönen-Schreiner, Marja Leppänen, Leila Luukkainen.

Alakoulun (1- 2 lk) opettajina ovat toimineet: Eelin Raatikainen (1926 – 1953), Eeva Sisko Ikonen, Maila Peuhkurinen, Ester Soininen, Vieno Juvonen, Irja-Elina Väistö, Eeva Katri Vainio, Eeva-Marjatta Rautvaara, Pirkko Julkunen, Vuokko Silvennoinen.

Veiston ohjaajina ovat toimineet: Simo Vilkki (20 vuotta), Hugo Ikonen, Reino Nenonen, Veikko Pellikainen, Severi Pirhonen, Veikko Holopainen, Pentti Silvennoinen.

B. MUISTELMIA

Koulusivujen alkuun

Närsäkkälän koulu

A. HISTORIATIETOA NÄRSÄKKÄLÄN KOULUSTA

Närsäkkälän kansakoulu oli Kiteen ensimmäisiä kouluja. Kuntakokouksen pöytäkirjoista käy selville, että 11.2.1905 oli ensimmäisen kerran keskusteltu kansakoulun perustamisesta Närsäkkälän kylään. Kaksi vuotta myöhemmin kirjoitettiin pöytäkirjaan pykälä, josta ilmenee, että koulupiiriläisten ehdotuksen mukaan aloittaa Närsäkkälässä 1.8.1907 toimintansa ”suomenkielinen, tytöille ja pojille yhteinen ylempi kansakoulu”, jolloin kouluun kirjoittautui 22 oppilasta. Koulu toimi ensimmäiset vuodet vuokrahuoneissa, kunnes koulurakennus valmistui 1913.

Närsäkkälän koulu oli 1-opettajainen vuoteen 1920, jolloin kunnanvaltuusto hyväksyi naispuolisen apuopettajan viran perustamiseen. Oppilaita oli silloin 58. Tämä toinen opettajanvirka lakkautettiin kuitenkin yhdeksän vuoden kuluttua, mutta perustettiin toistamiseen 1934. Osa Närsäkkälän koulupiiristä liitettiin neljä vuotta myöhemmin Honkasillan koulupiiriin oppilasmäärän suuruuden vuoksi. Oppilasmäärän noustessa 108:aan sotien jälkeen siirtolaisten sijoittuessa Närsäkkälän kylään, oli koululle pakko perustaa kolmas virka v.1945. Koulu pysyi 3-opettajaisena vain kaksi vuotta, sillä Kontiolan koulupiirin perustaminen verotti osansa oppilasjoukosta.

Koska koulun oppilasmäärä kuitenkin oli jatkuvasti suuri silloisiin tiloihin, esitti johtokunta kunnanvaltuustolle v.1950, että koulun laajennukseen olisi ryhdyttävä pikaisesti. Kymmenen vuotta myöhemmin, monien anomisten tuloksena, alkoivat lisärakennuksen pohjatyöt. Lisärakennus valmistui maaliskuussa 1961 ja välittömästi sen jälkeen kunnostettiin vanha koulurakennus. Syyslukukauden 1961 alusta koulu toimi täysin ajanmukaisissa suojissa. Uudelle puolelle tuli mm. opettajien asuinhuoneita.

Uuden koulun vihkiäisjuhlat olivat 19.11.1961. Puheitakin pidettiin: johtokunnan puheenjohtaja Väinö Hurskainen, kirkkoherra Martti Nortia, tarkastaja Tuure Kivikkokangas ja koulun historiaa esitteli opettaja Seppo Lipsanen. Lasten ohjelman lisäksi kuultiin kyläkuoron laulua kanttori Pentti Jurvasen johdolla ja yksinlaulua esitti Juurikan opettaja Annikki Vanhanen.

Seuraava vuosi Kiteellä oli ”susivuosi”. Vanhemmat saattoivat ja hakivat lapsiaan. Monilla kun lyhin koulutie kulki metsäpolkuja pitkin. Huolta aiheutti myös kaivon veden saanti.

Kouluruokatarvikkeet ostettiin halvemman tarjouksen mukaan paikallisesta yksityiskaupasta tai Osuuskaupasta. Tuloa koulu sai vanhemman koulurakennuksen opettajien asunnon vuokrauksesta. Susikuljetusten lisäksi apua annettiin lakkautettujen Honkasillan ja Kontiolan koulupiirien lähitalojen lapsille. Näihin aikoihin kouluun tuli kaikkiaan 75 oppilasta.

Erikoisuutena koulusuunnitelmaan tuli v.1966 vapaaehtoinen ruotsinkielen opetus. Seuraavana vuonna istutettiin koulun pihaan ”itsenäisyyden kuusi”.

Kansakoulun ensimmäiseen johtokuntaan kuuluivat emännät Liisa Havukainen ja Anna Kostamo sekä isännät Antti Lemmetyinen, Risto Hurskainen, Juho Hämäläinen ja Kalle Gröhn. Myöhemmin jäseninä ovat olleet mm. Väinö Hurskainen, Aili Hurri, Sulo Happonen, Oskari Hirvonen, Veikko Kostamo, Arvo Tarkkonen, Antti Hurskainen ja Eino Hurskainen. Johtokunta valitsi tehtäväänsä myös koulun taloudenhoitajan, jota luottamustointa hoiti 22 vuotta Otto Hämäläinen.

Ensimmäiseksi opettajaksi valittiin perustamisvuonna Jalmari Partanen, joka toimi virassa 45 vuotta. Hellin Pitkänen oli koulussa kahteen otteeseen yhteensä 18 vuotta. Toisten opettajien virka-aika on ollut huomattavasti lyhyempi. Vuodesta 1960 virassa oli opettajapariskunta Riitta-Liisa ja Seppo Lipsanen.

Syksyllä 1945 perustettiin keittäjä-siivooja- vahtimestarin toimi, jota pisimmän aikaa hoiti Helvi Tiainen.

VIIMEISET VUODET
Risto Riikonen, opettajana 1974-1999
 
Peruskoulun tulon myötä johtokunnat lakkasivat. Niiden sijaan tulleen kouluneuvoston tehtävät rajoittuivat koulun ja kodin yhteistyön kehittämiseen. Vastuuta oli edelleen talousarvion laadinnassa ja työntekijöiden valinnassa. Puheenjohtajina toimivat mm. Väinö Laurikainen, Antti Tuhkanen ja Tuomo Leppänen. Viimeinen puheenjohtaja oli Pentti Kostamo, kunnes johtokuntien tehtävät annettiin koululautakunnalle.

Vuosina 1974 – 99 opetus oli luonto- ja liikuntapainotteista. Vuosittain tehtiin pitkiä luokkaretkiä tai myöhemmin viikon mittaisia leirikouluja. Luokkaretkien kohteina olivat lähikaupungit ja pisimmillään Helsinki ja jopa Tukholma. Leirikoulut suuntautuivat Ahvenanmaalle ja Lappiin asti.

Vanhemmat osallistuivat luontoretkien järjestelyihin aktiivisesti; kohteina olivat elonkorjuu, marjastus ja kalastus.

Leirikoulujen rahoitus järjestettiin arpajaisten, rantakalojen ja ym. talkoiden tuotoilla. Oppilaat valmistivat toki itsekin tuotteita myytäviksi. Leirikouluille otettiin myös vanhempia matkaan mukaan.

Opettajan viroissa oli lyhytaikaisia sijaisia, mm. Juhani Karjalainen. 1973 peruskouluun saattelivat Hannu Pyykkönen(-73 – 75) ja Liisa Karhu. Miesopettajana toimi Risto Riikonen lähes koulun toiminnan lopettamiseen saakka – 25 vuotta. Naisopettajina Liisa Karhun jälkeen toimivat Marja Kähkönen ja Pirjo Koponen. Viimeisenä lukuvuonna 1999-2000 opettivat Raija Hirvonen ja pesislegenda Pasi Pirinen.

Pikäaikaisin keittäjä-siivooja-talonmies oli Helvi Tiainen. Muita näissä tehtävissä olivat Anja Pesonen ja Kaija Hurskainen.

Koulu lakkautui v.2000 Riihijärven ja Honkasillan koulujen kanssa samanaikaisesti. Oppilasmäärät Risto Riikosen aikana vaihtelivat 18 ja 43 välillä. Koulu toimikin ajoittain jopa kolmiopettajaisena. Opetustyö Närsäkkälän lapsilla jatkui Juurikan koululla.

B. MUISTELMIA

Koulutiellä Närsäkkälässä

Kontiola – kylä Kiteellä -kirjasta sen kirjoittajan, maisteri Sirkka Gröhnin, oma muistelu kontiolaisten koulun käynnistä Närsäkkälän koulussa

Kerran me kontiolaiset jäimme arestiin. Edellisenä päivänä oli koulun jälkeen perunannosto. Ilta alkoi hämärtyä, lähes kuusi kilometriä oli edessä ja luulen yllyttäneeni toisetkin lähtemään kotiin. Ainakin olin innokas lähtemään. Ei kysytty lupaa, saatiin rangaistus, jota meidän olisi pitänyt kärsiä sillä viikolla joka päivä koulun jälkeen. Vaikka karkaamisemme saattoi olla petturuutta, jos perunanannosto oli sota-ajan Nuorten talkoita (sitä en tiedä, enkä tiedä vieläkään), niin ilmeisesti opettajat tulivat toisiin ajatuksiin, sillä arestia oli vain yhtenä iltana.

Koulumatka, lähes kuusi kilometriä, käveltiin porukassa. Lähdin seitsemän tienoilla maitopullo ja voipalaset repussa. Hain ensin Turusen Selman, sitten käytiin mukaan Laasosen Anja. Vähä vähältä porukkaan liittyi toisia näiltä latvoilta, ja kahdeksan maissa oltiin Koivaaralla, josta Wetterstrandin Mirja liittyi meihin. Ennen yhdeksää oltiin sitten koululla. Meno ei ollut reipasta kuntokävelyä, vaikka kuivan pakkaskelin kevyet tallukkaat ihan yllyttivät vauhtiin. Kulku oli enemmänkin tallustelua.

Talvella koulumatka meni joutuisammin hiihtämällä. Taisi se matka silloin olla vähän lyhyempikin, kun Mäenvaarasta oikaistiin metsien kautta Koivaaralle. Kaksnokkaiset lapikkaat pysyivät hyvin mäystimissä. Parasta oli kyllä pysytellä pystyssä – pissyy pistyssä – sillä lumeen pyllähtäminen ei hame- ja mekkotytöille ollut mukavaa. Hiihtohousuja ei ollut, ei tietysti sukkahousujakaan. Joskus kouluun pääsi kärri- tai rekikyydillä, jos jollain talolla oli käynti Hämäläisen Taunon myllyssä.

Yksi kyyditys on jäänyt erikoisesti mieleen. Turusen kohdalla Raimo-serkulle ja minulle tuli sairauskohtaus. Toisella särki päätä, toisella oli maha kipeä. Käännyttiin kotiin, mutta piilouduttiin. Raimo rohkeana kiipesi tallinmatolle, mihin näki hyvin hevosten lepokatoksesta. Minä perunapeltoon vakoon. Joku liikkui pihalla. Raimo kurkisti, kuka. Joutui siitä kuulusteluun, missä toinen. Siitä sitten Unne- sedän polkupyöräkyytiin, toinen putkelle, toinen tarakalle. Niin olisi mielellään oltu kotona, kun sinä elokuun päivänä oli syntynyt tyttövauva Ritva – Nippa Niida Mallatta, niin kuin Karjalan Terho sanoi. Aika kohtuuton oli rangaistus tästä pinnauksesta, oikeastaan pinnausyrityksestä, sillä Raimo sai 37 vuotta opetustyötä, minä kovennettua 39 vuotta.

Kotimatka oli vivahteikkaampi. Kotimatkaa me Kontiolan suunnan koulukkaat teimme isolla porukalla. Laskettiin, kuinka monta ajoneuvoa oli kolonnassa, sota-aika kun oli. Amerikan apuna oli tullut vaaleanpunaista kastikejauhetta jälkiruokia varten. Koululta oli kävelty kilometrin verran, kun tien vieressä oli kuoppa, joka sai meiltä nimen Puurokastikelampi. Imelää jauhetta kämmenelle, siihen lätäköstä kostuketta. Töhnä nuoltiin kämmeneltä suuhun. Toisessa päässä vesikuoppaa oli pellavia liossa!

Turusen Selman setä oli lähettänyt paketin Argentiinasta. Selma lupasi tuoda minulle seuraavana päivänä väskynöitä. Jännitti hirveästi, mitähän ne ovat. Väskynät olivat herkullisia, luumu tutumpi sana.

Hautaisiinmäki on yhä vieläkin aika korkea. Ihan hirvittää ajatella nyt myöhemmin, miten me sidoimme sukset yhteen lautaksi, ja sitten mentiin. Tai käytiin letkaksi seisomaan potkurin jalaksille, ja taas pyyhällettiin mäkeä alas. Onneksi autoliikennettä ei ollut nimeksikään. Mötön autokin tuli Sortavalasta kotimatka-aikaan takaa päin. Joskus pyrittiin ja päästiin sillä kotiin.

Koulumatka kävi aika rankaksi kaikille, etenkin minulle, joka olin varsinainen kintale. Pullotolkulla olin lapsena joutunut lipittämään rautaviiniä, mutta vähäisiksi jäivät voimani. Koivaaran rinteessä koulukaverit pelastivat minut uupumuksesta jonkun siirtolaisen heinäkuormaan. Sanoivat hänelle, että ”kun tää ei jaksa hiihtää”. Uuvutti se koulumatka muitakin. Kirkkosillan alla meillä tytöillä oli lepopaikka tien vieressä. Siinä istuttiin hetki sammaleisilla kivillä. Kerran Turusen Selma ja minä kävimme vähän ennen Laasosen ahoa keskelle tietä lepäämään.. Pää kivelle, toisen jalat seurantalolle, toisen kylään päin. Peltolan Heikki, joka hevosellaan ajoi paikalle, löysi meidät siitä täydessä unessa. Monet  laulaa ”Olen unessa useasti…”, laulavat unistaan ja unelmistaan, mutta harvapa lie todella ollut nukuksissa.

Kouluruoka oli varmasti ravitsevaa. Eniten muistuvat mieleen ruispuuro ja makaronivelli. Ne eivät oikein olleet minun makuuni. Meitä oppilaita oli paljon, keittotilat pienet, joten ruispuuro ei ilmeisesti ollut tarpeeksi pitkään kypsytettyä. Makaronivelli taas luiskahti  mahaan, eikä maistunut millekään. Muita ruokia oli myös, enimmäkseen ihan hyviä keittoja. Koulukeittolaan vietiin syksyllä puolukoita. Kun olin yläkoulussa vain neljännen luokan, en joutunut kuljettamaan ruokatonkkaa Tuhkalanmäelle, en jännittämään, pysyykö tonkka kelkassa pystyssä vai onko liemeksi riittävästi lunta, niin kuin on sanottu kerran käyneen.

Uni voitti useimmiten läksynluvun. Illalla heräsin tuoksuun, kun keittivät iltakahvia, jotain korviketta, toisen tuvan hiilloksella. Noilta Närsäkkälän vaellusvuosilta on jäänyt mieleen muitakin tuoksuja. Kirpeä, maatuvien sananjalkojen tuoksu Vällymäen tienoilla, kurkkuvoileivät tuoksuivat repussa vastuttamattomasti, puurokastikejauho vähän äitelästi.

Närsäkkälässä aloitin syksyllä 1943, toista luokkaa en ole käynyt koskaan. Kolmas ja neljäs menivät vielä siellä. Neljännellä tuli tosin pitkä keskeytys, kun sairastin kurkkumädän syksyllä -45. Kulkutautisairaalassa meitä kontiolaisia oli myös Turusen Helvi. Närsäkkälästä Wetterstrandin Heikki tai Pentti oli sairaalassa huonetoverini. Viides ja kuudes luokka meni Kontiolassa, koulumatkaa ei ollut enää nimeksikään, eikä niiltä matkoilta paljoa muistojakaan.

Edellisillä koululaissukupolvilla on omat , toisenlaiset muistonsa. Samoin on koulumuistoja kertynyt myös Kontiolassa koulunsa käyneillä. Muutamien Närsäkkälän luokkien oppilaat 1940-luvulta ovat kokoontuneet toisiaan tapaamaan ja menneitä muistelemaan.

Muistoja Närsäkkälän ja Kontiolan kansakouluista

Raimo Gröhn, Oulu

Aloitin 6 vuotiaana kansakoulun Närsäkkälässä v. 1943. Ensimmäinen luokka oli sijoitettu Tauno Kostamon taloon. Tupa oli jaettu kahtia n. 2 m korkealla sermillä. Koulumatkani oli n. 4 km, jonka kuljin kävelemällä. Ensimmäisen koulupäivän jälkeen Kostamon Teuvo ja Matti kysyivät onko minulla ritsoja. Ei ollut. He tekivät ritsat pyörän sisäkumista ja oksan haarukasta ja sanoivat:” Nyt on turvallista kulkea.” Kotona ihmeteltiin, missä olin viipynyt.

Opettajani oli Lyydia Jormakka. Muistelen, että hän oli jo eläkkeellä, mutta sodan takia oli joutunut palaamaan töihin. Hän oli hyvä ja vaativa opettaja. Kerran talon emäntä Lempi puuttui opetukseen ja sanoi sermin takaa:” Eipäs kovistella meidän pojille.” Toiselle luokalle olisi pitänyt lähteä Närsäkkälän isolle koululle, jonne oli matkaa kotoa 5 km. Vanhempani eivät lähettäneet minua kouluun sinne, koska olin huonokuntoinen. Laskin sitten talven mäkeä kotipelloilla ja luin sarjakuvia. Jatkoin oikeassa iässä toiselle luokalle.

Kolmas luokka alkoi Kontiolassa Jussi (Juho) Hämäläisen talossa v. 1946. Opettajana toimi Anna Kemppainen. Poikien käsityöt kuitenkin pidettiin Närsäkkälän koululla. Sinne menoon oli varattu lukujärjestyksessä yksi tunti. Meitä oli kolme poikaa: Makkosen Kalle (Kaarlo), Muserikon Jussi (Juho Gröhn) ja minä. Taidettiin välillä vähän ” ihailla luontoa ”, kun lopulta tuli aina kiire. Isot pojat pitivät kahta puolta minua käsistä kiinni ja pistivät juoksuksi. Pojat kehottivat minua panemaan vähän vastaan jaloilla, että se nopeuttaisi. Legendaarinen Jalmari Partanen toimi käsityön opettajana. Ensimmäisellä tunnilla hän kehotti meitä (koko koulun pojat) hakemaan halkopinosta halko. Tavoitteena oli tehdä kirvesvarsi. Isot pojat veistelivät, sahasivat ja vuolivat. Oikea muoto alkoi syksyn mittaan löytyä. Itse en saanut halosta paljon irti. Lähellä joulua sain loppulausunnon: ”Ei tullut isäsi vertaista tekijää”.

 
Koulusivujen alkuun