Närsäkkälän koulu
A. HISTORIATIETOA NÄRSÄKKÄLÄN KOULUSTA
Närsäkkälän kansakoulu oli Kiteen ensimmäisiä kouluja. Kuntakokouksen pöytäkirjoista käy selville, että 11.2.1905 oli ensimmäisen kerran keskusteltu kansakoulun perustamisesta Närsäkkälän kylään. Kaksi vuotta myöhemmin kirjoitettiin pöytäkirjaan pykälä, josta ilmenee, että koulupiiriläisten ehdotuksen mukaan aloittaa Närsäkkälässä 1.8.1907 toimintansa ”suomenkielinen, tytöille ja pojille yhteinen ylempi kansakoulu”, jolloin kouluun kirjoittautui 22 oppilasta. Koulu toimi ensimmäiset vuodet vuokrahuoneissa, kunnes koulurakennus valmistui 1913.
Närsäkkälän koulu oli 1-opettajainen vuoteen 1920, jolloin kunnanvaltuusto hyväksyi naispuolisen apuopettajan viran perustamiseen. Oppilaita oli silloin 58. Tämä toinen opettajanvirka lakkautettiin kuitenkin yhdeksän vuoden kuluttua, mutta perustettiin toistamiseen 1934. Osa Närsäkkälän koulupiiristä liitettiin neljä vuotta myöhemmin Honkasillan koulupiiriin oppilasmäärän suuruuden vuoksi. Oppilasmäärän noustessa 108:aan sotien jälkeen siirtolaisten sijoittuessa Närsäkkälän kylään, oli koululle pakko perustaa kolmas virka v.1945. Koulu pysyi 3-opettajaisena vain kaksi vuotta, sillä Kontiolan koulupiirin perustaminen verotti osansa oppilasjoukosta.
Koska koulun oppilasmäärä kuitenkin oli jatkuvasti suuri silloisiin tiloihin, esitti johtokunta kunnanvaltuustolle v.1950, että koulun laajennukseen olisi ryhdyttävä pikaisesti. Kymmenen vuotta myöhemmin, monien anomisten tuloksena, alkoivat lisärakennuksen pohjatyöt. Lisärakennus valmistui maaliskuussa 1961 ja välittömästi sen jälkeen kunnostettiin vanha koulurakennus. Syyslukukauden 1961 alusta koulu toimi täysin ajanmukaisissa suojissa. Uudelle puolelle tuli mm. opettajien asuinhuoneita.
Uuden koulun vihkiäisjuhlat olivat 19.11.1961. Puheitakin pidettiin: johtokunnan puheenjohtaja Väinö Hurskainen, kirkkoherra Martti Nortia, tarkastaja Tuure Kivikkokangas ja koulun historiaa esitteli opettaja Seppo Lipsanen. Lasten ohjelman lisäksi kuultiin kyläkuoron laulua kanttori Pentti Jurvasen johdolla ja yksinlaulua esitti Juurikan opettaja Annikki Vanhanen.
Seuraava vuosi Kiteellä oli ”susivuosi”. Vanhemmat saattoivat ja hakivat lapsiaan. Monilla kun lyhin koulutie kulki metsäpolkuja pitkin. Huolta aiheutti myös kaivon veden saanti.
Kouluruokatarvikkeet ostettiin halvemman tarjouksen mukaan paikallisesta yksityiskaupasta tai Osuuskaupasta. Tuloa koulu sai vanhemman koulurakennuksen opettajien asunnon vuokrauksesta. Susikuljetusten lisäksi apua annettiin lakkautettujen Honkasillan ja Kontiolan koulupiirien lähitalojen lapsille. Näihin aikoihin kouluun tuli kaikkiaan 75 oppilasta.
Erikoisuutena koulusuunnitelmaan tuli v.1966 vapaaehtoinen ruotsinkielen opetus. Seuraavana vuonna istutettiin koulun pihaan ”itsenäisyyden kuusi”.
Kansakoulun ensimmäiseen johtokuntaan kuuluivat emännät Liisa Havukainen ja Anna Kostamo sekä isännät Antti Lemmetyinen, Risto Hurskainen, Juho Hämäläinen ja Kalle Gröhn. Myöhemmin jäseninä ovat olleet mm. Väinö Hurskainen, Aili Hurri, Sulo Happonen, Oskari Hirvonen, Veikko Kostamo, Arvo Tarkkonen, Antti Hurskainen ja Eino Hurskainen. Johtokunta valitsi tehtäväänsä myös koulun taloudenhoitajan, jota luottamustointa hoiti 22 vuotta Otto Hämäläinen.
Ensimmäiseksi opettajaksi valittiin perustamisvuonna Jalmari Partanen, joka toimi virassa 45 vuotta. Hellin Pitkänen oli koulussa kahteen otteeseen yhteensä 18 vuotta. Toisten opettajien virka-aika on ollut huomattavasti lyhyempi. Vuodesta 1960 virassa oli opettajapariskunta Riitta-Liisa ja Seppo Lipsanen.
Syksyllä 1945 perustettiin keittäjä-siivooja- vahtimestarin toimi, jota pisimmän aikaa hoiti Helvi Tiainen.
VIIMEISET VUODET
Risto Riikonen, opettajana 1974-1999
Peruskoulun tulon myötä johtokunnat lakkasivat. Niiden sijaan tulleen kouluneuvoston tehtävät rajoittuivat koulun ja kodin yhteistyön kehittämiseen. Vastuuta oli edelleen talousarvion laadinnassa ja työntekijöiden valinnassa. Puheenjohtajina toimivat mm. Väinö Laurikainen, Antti Tuhkanen ja Tuomo Leppänen. Viimeinen puheenjohtaja oli Pentti Kostamo, kunnes johtokuntien tehtävät annettiin koululautakunnalle.
Vuosina 1974 – 99 opetus oli luonto- ja liikuntapainotteista. Vuosittain tehtiin pitkiä luokkaretkiä tai myöhemmin viikon mittaisia leirikouluja. Luokkaretkien kohteina olivat lähikaupungit ja pisimmillään Helsinki ja jopa Tukholma. Leirikoulut suuntautuivat Ahvenanmaalle ja Lappiin asti.
Vanhemmat osallistuivat luontoretkien järjestelyihin aktiivisesti; kohteina olivat elonkorjuu, marjastus ja kalastus.
Leirikoulujen rahoitus järjestettiin arpajaisten, rantakalojen ja ym. talkoiden tuotoilla. Oppilaat valmistivat toki itsekin tuotteita myytäviksi. Leirikouluille otettiin myös vanhempia matkaan mukaan.
Opettajan viroissa oli lyhytaikaisia sijaisia, mm. Juhani Karjalainen. 1973 peruskouluun saattelivat Hannu Pyykkönen(-73 – 75) ja Liisa Karhu. Miesopettajana toimi Risto Riikonen lähes koulun toiminnan lopettamiseen saakka – 25 vuotta. Naisopettajina Liisa Karhun jälkeen toimivat Marja Kähkönen ja Pirjo Koponen. Viimeisenä lukuvuonna 1999-2000 opettivat Raija Hirvonen ja pesislegenda Pasi Pirinen.
Pikäaikaisin keittäjä-siivooja-talonmies oli Helvi Tiainen. Muita näissä tehtävissä olivat Anja Pesonen ja Kaija Hurskainen.
Koulu lakkautui v.2000 Riihijärven ja Honkasillan koulujen kanssa samanaikaisesti. Oppilasmäärät Risto Riikosen aikana vaihtelivat 18 ja 43 välillä. Koulu toimikin ajoittain jopa kolmiopettajaisena. Opetustyö Närsäkkälän lapsilla jatkui Juurikan koululla.
B. MUISTELMIA
Koulutiellä Närsäkkälässä
Kontiola – kylä Kiteellä -kirjasta sen kirjoittajan, maisteri Sirkka Gröhnin, oma muistelu kontiolaisten koulun käynnistä Närsäkkälän koulussa
Kerran me kontiolaiset jäimme arestiin. Edellisenä päivänä oli koulun jälkeen perunannosto. Ilta alkoi hämärtyä, lähes kuusi kilometriä oli edessä ja luulen yllyttäneeni toisetkin lähtemään kotiin. Ainakin olin innokas lähtemään. Ei kysytty lupaa, saatiin rangaistus, jota meidän olisi pitänyt kärsiä sillä viikolla joka päivä koulun jälkeen. Vaikka karkaamisemme saattoi olla petturuutta, jos perunanannosto oli sota-ajan Nuorten talkoita (sitä en tiedä, enkä tiedä vieläkään), niin ilmeisesti opettajat tulivat toisiin ajatuksiin, sillä arestia oli vain yhtenä iltana.
Koulumatka, lähes kuusi kilometriä, käveltiin porukassa. Lähdin seitsemän tienoilla maitopullo ja voipalaset repussa. Hain ensin Turusen Selman, sitten käytiin mukaan Laasosen Anja. Vähä vähältä porukkaan liittyi toisia näiltä latvoilta, ja kahdeksan maissa oltiin Koivaaralla, josta Wetterstrandin Mirja liittyi meihin. Ennen yhdeksää oltiin sitten koululla. Meno ei ollut reipasta kuntokävelyä, vaikka kuivan pakkaskelin kevyet tallukkaat ihan yllyttivät vauhtiin. Kulku oli enemmänkin tallustelua.
Talvella koulumatka meni joutuisammin hiihtämällä. Taisi se matka silloin olla vähän lyhyempikin, kun Mäenvaarasta oikaistiin metsien kautta Koivaaralle. Kaksnokkaiset lapikkaat pysyivät hyvin mäystimissä. Parasta oli kyllä pysytellä pystyssä – pissyy pistyssä – sillä lumeen pyllähtäminen ei hame- ja mekkotytöille ollut mukavaa. Hiihtohousuja ei ollut, ei tietysti sukkahousujakaan. Joskus kouluun pääsi kärri- tai rekikyydillä, jos jollain talolla oli käynti Hämäläisen Taunon myllyssä.
Yksi kyyditys on jäänyt erikoisesti mieleen. Turusen kohdalla Raimo-serkulle ja minulle tuli sairauskohtaus. Toisella särki päätä, toisella oli maha kipeä. Käännyttiin kotiin, mutta piilouduttiin. Raimo rohkeana kiipesi tallinmatolle, mihin näki hyvin hevosten lepokatoksesta. Minä perunapeltoon vakoon. Joku liikkui pihalla. Raimo kurkisti, kuka. Joutui siitä kuulusteluun, missä toinen. Siitä sitten Unne- sedän polkupyöräkyytiin, toinen putkelle, toinen tarakalle. Niin olisi mielellään oltu kotona, kun sinä elokuun päivänä oli syntynyt tyttövauva Ritva – Nippa Niida Mallatta, niin kuin Karjalan Terho sanoi. Aika kohtuuton oli rangaistus tästä pinnauksesta, oikeastaan pinnausyrityksestä, sillä Raimo sai 37 vuotta opetustyötä, minä kovennettua 39 vuotta.
Kotimatka oli vivahteikkaampi. Kotimatkaa me Kontiolan suunnan koulukkaat teimme isolla porukalla. Laskettiin, kuinka monta ajoneuvoa oli kolonnassa, sota-aika kun oli. Amerikan apuna oli tullut vaaleanpunaista kastikejauhetta jälkiruokia varten. Koululta oli kävelty kilometrin verran, kun tien vieressä oli kuoppa, joka sai meiltä nimen Puurokastikelampi. Imelää jauhetta kämmenelle, siihen lätäköstä kostuketta. Töhnä nuoltiin kämmeneltä suuhun. Toisessa päässä vesikuoppaa oli pellavia liossa!
Turusen Selman setä oli lähettänyt paketin Argentiinasta. Selma lupasi tuoda minulle seuraavana päivänä väskynöitä. Jännitti hirveästi, mitähän ne ovat. Väskynät olivat herkullisia, luumu tutumpi sana.
Hautaisiinmäki on yhä vieläkin aika korkea. Ihan hirvittää ajatella nyt myöhemmin, miten me sidoimme sukset yhteen lautaksi, ja sitten mentiin. Tai käytiin letkaksi seisomaan potkurin jalaksille, ja taas pyyhällettiin mäkeä alas. Onneksi autoliikennettä ei ollut nimeksikään. Mötön autokin tuli Sortavalasta kotimatka-aikaan takaa päin. Joskus pyrittiin ja päästiin sillä kotiin.
Koulumatka kävi aika rankaksi kaikille, etenkin minulle, joka olin varsinainen kintale. Pullotolkulla olin lapsena joutunut lipittämään rautaviiniä, mutta vähäisiksi jäivät voimani. Koivaaran rinteessä koulukaverit pelastivat minut uupumuksesta jonkun siirtolaisen heinäkuormaan. Sanoivat hänelle, että ”kun tää ei jaksa hiihtää”. Uuvutti se koulumatka muitakin. Kirkkosillan alla meillä tytöillä oli lepopaikka tien vieressä. Siinä istuttiin hetki sammaleisilla kivillä. Kerran Turusen Selma ja minä kävimme vähän ennen Laasosen ahoa keskelle tietä lepäämään.. Pää kivelle, toisen jalat seurantalolle, toisen kylään päin. Peltolan Heikki, joka hevosellaan ajoi paikalle, löysi meidät siitä täydessä unessa. Monet laulaa ”Olen unessa useasti…”, laulavat unistaan ja unelmistaan, mutta harvapa lie todella ollut nukuksissa.
Kouluruoka oli varmasti ravitsevaa. Eniten muistuvat mieleen ruispuuro ja makaronivelli. Ne eivät oikein olleet minun makuuni. Meitä oppilaita oli paljon, keittotilat pienet, joten ruispuuro ei ilmeisesti ollut tarpeeksi pitkään kypsytettyä. Makaronivelli taas luiskahti mahaan, eikä maistunut millekään. Muita ruokia oli myös, enimmäkseen ihan hyviä keittoja. Koulukeittolaan vietiin syksyllä puolukoita. Kun olin yläkoulussa vain neljännen luokan, en joutunut kuljettamaan ruokatonkkaa Tuhkalanmäelle, en jännittämään, pysyykö tonkka kelkassa pystyssä vai onko liemeksi riittävästi lunta, niin kuin on sanottu kerran käyneen.
Uni voitti useimmiten läksynluvun. Illalla heräsin tuoksuun, kun keittivät iltakahvia, jotain korviketta, toisen tuvan hiilloksella. Noilta Närsäkkälän vaellusvuosilta on jäänyt mieleen muitakin tuoksuja. Kirpeä, maatuvien sananjalkojen tuoksu Vällymäen tienoilla, kurkkuvoileivät tuoksuivat repussa vastuttamattomasti, puurokastikejauho vähän äitelästi.
Närsäkkälässä aloitin syksyllä 1943, toista luokkaa en ole käynyt koskaan. Kolmas ja neljäs menivät vielä siellä. Neljännellä tuli tosin pitkä keskeytys, kun sairastin kurkkumädän syksyllä -45. Kulkutautisairaalassa meitä kontiolaisia oli myös Turusen Helvi. Närsäkkälästä Wetterstrandin Heikki tai Pentti oli sairaalassa huonetoverini. Viides ja kuudes luokka meni Kontiolassa, koulumatkaa ei ollut enää nimeksikään, eikä niiltä matkoilta paljoa muistojakaan.
Edellisillä koululaissukupolvilla on omat , toisenlaiset muistonsa. Samoin on koulumuistoja kertynyt myös Kontiolassa koulunsa käyneillä. Muutamien Närsäkkälän luokkien oppilaat 1940-luvulta ovat kokoontuneet toisiaan tapaamaan ja menneitä muistelemaan.
Muistoja Närsäkkälän ja Kontiolan kansakouluista
Raimo Gröhn, Oulu
Aloitin 6 vuotiaana kansakoulun Närsäkkälässä v. 1943. Ensimmäinen luokka oli sijoitettu Tauno Kostamon taloon. Tupa oli jaettu kahtia n. 2 m korkealla sermillä. Koulumatkani oli n. 4 km, jonka kuljin kävelemällä. Ensimmäisen koulupäivän jälkeen Kostamon Teuvo ja Matti kysyivät onko minulla ritsoja. Ei ollut. He tekivät ritsat pyörän sisäkumista ja oksan haarukasta ja sanoivat:” Nyt on turvallista kulkea.” Kotona ihmeteltiin, missä olin viipynyt.
Opettajani oli Lyydia Jormakka. Muistelen, että hän oli jo eläkkeellä, mutta sodan takia oli joutunut palaamaan töihin. Hän oli hyvä ja vaativa opettaja. Kerran talon emäntä Lempi puuttui opetukseen ja sanoi sermin takaa:” Eipäs kovistella meidän pojille.” Toiselle luokalle olisi pitänyt lähteä Närsäkkälän isolle koululle, jonne oli matkaa kotoa 5 km. Vanhempani eivät lähettäneet minua kouluun sinne, koska olin huonokuntoinen. Laskin sitten talven mäkeä kotipelloilla ja luin sarjakuvia. Jatkoin oikeassa iässä toiselle luokalle.
Kolmas luokka alkoi Kontiolassa Jussi (Juho) Hämäläisen talossa v. 1946. Opettajana toimi Anna Kemppainen. Poikien käsityöt kuitenkin pidettiin Närsäkkälän koululla. Sinne menoon oli varattu lukujärjestyksessä yksi tunti. Meitä oli kolme poikaa: Makkosen Kalle (Kaarlo), Muserikon Jussi (Juho Gröhn) ja minä. Taidettiin välillä vähän ” ihailla luontoa ”, kun lopulta tuli aina kiire. Isot pojat pitivät kahta puolta minua käsistä kiinni ja pistivät juoksuksi. Pojat kehottivat minua panemaan vähän vastaan jaloilla, että se nopeuttaisi. Legendaarinen Jalmari Partanen toimi käsityön opettajana. Ensimmäisellä tunnilla hän kehotti meitä (koko koulun pojat) hakemaan halkopinosta halko. Tavoitteena oli tehdä kirvesvarsi. Isot pojat veistelivät, sahasivat ja vuolivat. Oikea muoto alkoi syksyn mittaan löytyä. Itse en saanut halosta paljon irti. Lähellä joulua sain loppulausunnon: ”Ei tullut isäsi vertaista tekijää”.