Juurikan koulu historikki 60-vuotisjuhlassa

Jaakko Siirtola koulun 60-vuotisjuhlassa 17.4.1966

Ensimmäinen vuosikymmen

Kyläläisten kesken oli useana vuonna ollut puhetta oman koulun saamisesta tälle kylälle isoisempien mallin mukaisesti. 1904 pidettiin kokousta Misolan ja Juurikkajärven koulusta kiinnostuneiden vanhempien kesken Beatta Hurskaisen talossa(nykyinen Alapiha), ja tätä voidaan pitää varsinaisesti perustavana kokouksena. Siinä määriteltiin koulumuoto, opettajat, kouluhuone ja muita käytännöllisiä seikkoja.

Ajan tavan mukaisesti koulusta tuli ylempi kansakoulu tyttöjä ja poikia varten, kouluun tulee yksi miesopettaja sekä tyttöjen käsityön opettaja ja koulu tulee aluksi toimimaan vuokrahuoneessa.

Vahvistuksen tälle aikomukselle antoi keisarillinen Suomen Senaatti lokakuun 14. päivänä 1905. Koulu aloitti toimintansa äsken mainitun Beata Hurskaisen talossa. Valmistava koulu alkoi jo syyskuun alussa ja varsinainen koulu lokakuun 2. päivänä. Oppilaita ilmoittautui kolmelle alimmalle luokalle yhteensä 27. Muistettakoon, että koulu ei ollut pakollinen ja huoltajien oli maksettava lastensa koulumenot. Ensimmäisenä opettajana toimi pätevä opettaja Kustaa Urkio ja tyttöjen käsitöitä ohjasi rouva Urkio.

Jouluna 1906 vietettiin ensimmäinen kuusijuhla. Siitä pöytäkirja mainitsee seuraavaa: ”Koulun lopettajaisissa päätettiin polttaa joulukuusi, jonka tulitukseen ja koristamiseen päätettiin maksaa 10 mk”. Keväällä 1907 pääsi koulusta ensimmäinen oppilas, jolle johtokunta lahjoitti muistoksi Uuden Testamentin.

Kun oppikirjojen hankkiminen tuotti vaikeuksia ja olisi saattanut olla suoranaisena esteenäkin muutamille vähävaraisille, pyrki johtokunta alusta asti järjestämään tällaisissa tapauksissa avustuksia, jopa vapautuksiakin. Sitä vastoin yhden markan suuruinen sisäänkirjoitusraha perittiin kouluun tulevilta. Siitä tuli osa opettajalle ja osa kunnalle ja tällä kunnan osuudella alettiin vuodesta 1910 lähtien ostaa kirjoja lastenkirjastoon.

Omaa koulutaloa ryhdyttiin puuhaamaan heti alusta asti, mutta viisi vuotta jouduttiin pitämään koulua vuokrahuoneissa Alapihan lisäksi myös Lampisessa, ennen kuin oma talo valmistui. Kunta osti kauppaneuvos Auviselta tämän Riekkolan tilan, jonka metsä ja pellot jäivät johtokunnan huolehdittavaksi. Uudet rakennukset valmistuivat 1910. Niistä ainoastaan päärakennus on säilynyt ja siinäkin on sisällä tehty muutoksia.

Pian alkoi ilmetä vastuksiakin alkaneen koulun tielle. 1913 ulosmitattiin päärakennus koulutilan rästiin jääneistä maksuista papistolle, mutta onneksi se oli vain tileissä tapahtunut sekaannus. Verot oli maksettu ja koulu sai jatkaa työtään. Kaksi vuotta myöhemmin paloi ulkorakennus aiheuttaen 3600 mk:n vahingon silloisen arvion mukaan.

1913 alettiin vähävaraisille oppilaille jakaa myös ruoka-avustusta. Se enteili siis koulukeittolaa. Sitä jatkettiin aina vuosi kerrallaan, kunnes päästiin varakkaalle 30-luvulle. Uudelleen näemme sen vasta sodan jälkeen alkaneena säännöllisenä keittolatoimintana.

Keväällä 1915 pidettiin pieni juhla 10-vuotismerkeissä.

Toinen vuosikymmen

Toiselle vuosikymmenelle lähdettäessä istutettiin koulun puutarhaan koristepuita ja –pensaita, marjapensaita, monivuotisia kukkia ja mansikoita yhteensä 340 yksikköä. Näistä on säilynyt muutamia kuusia ja yksi tammi. Osa pihapuista oli tällä mäellä jo vanhastaan.

Tätä aikaa väritti erikoisesti oppilaskiista. Koulun oppilasmäärä oli jo useampana vuonna ylittänyt lain salliman 50 oppilaan rajan ja tarkastaja muistutti johtokuntaa joka vuosi vallitsevasta epäkohdasta. Apuopettajattaren palkkausta jarrutettiin kuitenkin sitkeästi muutamien johtokunnan jäsenten taholta ja kun he saivat tukea myös kuntakokoukselta, saatiin asia siirtymään ja kun koulusta erotettiin kiteenkyläläiset, saatiin oppilasmäärä alle 50, ja koulutyö jäi ennalleen.

Ensimmäinen maailmansota ja vapaussota aiheuttivat yleistä olojen kiristymistä, joka näkyi yhä kasvavassa avustettavien määrässä. Myöskin se näkyi johtokunnan määrärahojen riittämättömyytenä. Niinpä vuonna 1919 rasitti taloutta 1200 markan velka. Sen aikaisen käytännön mukaan taloudenhoitaja teki aina vuodenvaihteessa normaalin velkakirjan johonkin rahalaitokseen. Koulutilan avulla johtokunta sai tilinsä tasapainoon melko nopeasti. Vuonna 1924 jäi jo säästöä seuraavalle vuodelle 2000 markkaa. Se pantiin pankkiin pahojen päivien varalle. Samalla voitiin lopettaa oppilailta sisäänkirjautumismaksu.

Oleellista tälle toiselle vuosikymmenelle oli vielä opettajien nopea vaihtuminen. Suurimpana syynä näyttää olleen luontaisetujen puutteellisuus. Eniten valituksia aiheutti kellari, se kun talvella oli kylmä ja kesällä lämmin. Suurimman osan ajasta oli opetus epäpätevien opettajien varassa.

Kolmas vuosikymmen

Koulun kolmas vuosikymmen- siis vuodesta 1925 vuoteen 1935- muodostui hyvin rauhalliseksi ja vakaaksi. Muistetaanhan tämä aika ”vanhana hyvänä aikana”. Merkintä ensimmäisestä äitienpäivän vietosta on vuodelta 1929. Silloin juhla järjestettiin koululla helatorstaina.

Ojamäen koulupiirin kanssa palkattiin yhteinen alakoulun opettaja vuoden 1931 alusta. Työ järjestettiin siten, että opettaja oli ensin 18 viikkoa toisella koululla ja sen jälkeen vaihtoi koulua.

Urheiluseura Pyrinnölle annettiin lupa pitää harjoituksiaan talvisaikana koulun käsityöhuoneessa.

Oppilaille alettiin jakaa koulutarvikkeet yleensä ilman korvausta. Vuosikorjauksia suoritettiin edellisvuosia ahkerammin ja vähävaraisille oppilaille jaettiin ruoka- ja vaateavustuksia. Niistäköhän lienee johtunut sellainen uudistus, että koulun eteiseen laitettiin oppilaille oikein vaatenaulakko varustettuna metallisilla koukuilla.

Neljäs vuosikymmen

Aineellinen hyvinvointi jatkui myös siirryttäessä neljännelle vuosikymmenelle. Koulurakennukset maalattiin ulkoapäin ja ne saivat ”Italian punaisen” värin.

Koska oppilasmäärä lisääntyi, eikä naapurikouluihin voitu siirtää oppilaita, perustettiin uusi opettajan virka 1938, joten koulu alkoi olla 3-opettajainen. Alakoulu oli edelleen Ojamäen kanssa yhteinen. Vanhalla koululla pidettiin koulua molemmissa luokissa.

Urheiluseuraa tuettiin voimakkaasti urheilukenttäasiassa, sillä katsottiin sen auttavan suuresti koulun liikuntakasvatusmahdollisuuksia.

Sota-aikana 1939-40 oli koulu toiminnassa koko ajan. Poikkeuksellisista olosuhteista huolimatta yritettiin myös tällä ajalla täyttää sille annetut tehtävät.

Monista vaikeuksista mainittakoon tyypillisenä esimerkkinä kenkien ja asusteiden puute. Johtokunnalla oli jaettavana normaali määräraha, mutta se osoittautui riittämättömäksi. Sen tehtävänä oli jakaa eri järjestöjen lähettämät vaatepaketit oppilaiden kesken ja lisäksi piti oppilaat luetteloida kiireellisyysjärjestykseen Kansanhuollon jakamia ostolupia varten.

Ajan ankeus kuvastuu siitäkin, että edellisistä toimenpiteistä huolimatta johtokunta joutui antamaan lomaa talvella, koska heillä ei ollut kenkiä eikä talvivaatteita. Vuosikorjauksiakaan ei saatu suoritetuksi, kun puutetta oli nauloista, sementistä ja muistakin rakennustarpeista.

Viides vuosikymmen

Seuraava vuosikymmen on sodanjälkeistä nousukautta ja suurten ikäluokkien aikaa. Silloin oppilasmäärä kohosi toiselle sadalle. Vanhalla koululla oli oppilaita yli 70:n ja alaluokat olivat vuokralla joko Hurskaisella tai maamiesseurantalon ravintolahuoneessa. Jonkin verran oleminen kirkastui, kun kylälle saatiin sähkövalo 1952.

Tämä uudempi koulurakennus valmistui 1956. Vihkiäiset pidettiin lokakuun 28. päivänä ja nehän ovat useimman muistissa.

Kuudes vuosikymmen

Kuudennen vuosikymmenen muodostavat ne tapahtumat, jotka ovat meitä lähinnä. rajoittukaamme niistä tärkeimpiin. Uusituissa suojissa kävi työnteko tehokkaasti. Ainoana haittana koettiin vesipulaa alkuaikoina, mutta siitäkin päästiin, kun 125 metrin syvyinen porakaivo valmistui. Tosin siinäkään vettä ei ole mitenkään valtavasti, mutta sovitellen eläen se riittää.

1962 muistetaan suurimpana susivuotena. Silloin johtokunta varautui oppilaiden saattamiseen, mutta meidän koulupiirissämme ei tarvinnut järjestää säännöllistä vartiota, kun hukat sattuivat juoksemaan aina sen verran kauempaa.

Seuraavana vuonna kyllä aloitettiin oppilaiden kuljetus, mutta se johtui matkan pituudesta. Tällöin Iivari Immonen aloitti hevoskuljetuksen Niinikummun suunnasta, ja tätä perinnettä jatketaan nykyään autoilla.
 
Takaisin Juurikan koulun sivulle