Opettaja Eemil A. Nikkosen alkuperäinen muistelmateksti
Maaliskuun 12. päivänä 1905 kokoutui Kiteenlahden kansakoulupiirin edistystä harrastavia henkilöitä kokoukseen, jossa olivat saapuvilla kuntakokouksen aikaisemmin valitsemat piirin kansakoulun johtokunnan jäsenet kauppias Matti Björn, emännät Iida Pirinen Loukunvaarasta ja Miina Tiainen sekä talolliset Heikki Tarkkonen ja Juho Pirinen. Mainittu johtokunta, joka piiriläisten toimituksesta ryhtyi kouluhanketta kiireellä ajamaan, valitsi keskuudestaan puheenjohtajaksi edellä mainitun Matti Björnin sekä taloudenhoitajaksi Juho Pirisen. Johtokunta päätti asiaa kehitellä niin, että jo saman vuoden syksyllä voitaisiin kylässä avata koulu. Siitä johtui kiireellisenä kysymys koulun sijoittamisesta johonkin sopivaan taloon ensi aluksi. Mutta mistä saisi sopivat ja kylliksi tilavat huoneet? Talollinen Pekka Tiainen, joka oli aikaisemmin ostanut hovineuvoksetar Iida Karsténilta tämän Kiteenlahden kylässä omistaman maatilan rakennuksineen, tarjosikin Hovila-nimisen tilan päärakennusta tarpeellisine ulkorakennuksineen koulua varten vuokralle. Kun koulun johtokunta oli tarkastanut rakennukset ja pitänyt ne niissä oloissa varsin sopivina, valittiin vuokraehdotusta talon omistajan kanssa laatimaan johtokunnan puolesta Matti Björn ja Juho Pirinen. Näiden laatima vuokrakirja sittemmin kuntakokouksessa hyväksyttiin ja niin oli saatu koulua varten viideksi vuodeksi asunto. Kun näin oli saatu huoneistokysymys järjestetyksi, päätettiin julistaa opettajan ja käsityönopettajan paikat haettaviksi. Opettajan paikkaa hakivat seuraavat henkilöt: Antti Erkki Pirinen, Lauri Myllynen, Antton Hahl ja Emil Aleksanteri Nikkonen sekä tyttöjen käsitöiden opettajan virkaa Maria Hahl, Frida Alice Vaenerberg ja Josefiina Pirinen. Näistä johtokunta valitsi koulun opettajaksi Emil Aleksanteri Nikkosen sekä tyttöjen käsitöiden opettajaksi Josefiina Pirisen.
Koulutyön alkaminen
Heinäkuun 23. päivänä ennen mainittuna vuotena kokoontuivat johtokunnan jäsenet, valittu opettaja ensi kertaa mukana, kokoukseen, jossa suunniteltiin koulutyön alkamista. Päätettiin aloittaa lukuvuosi elokuun 21. päivänä kello 9 ap. Tarpeellisia opetus- ja havaintovälineitä oli jo aikaisemmin hankittu. Mutta kun kokous ei katsonut tarpeelliseksi johtokunnan anomaa määrärahaa urkuharmoonion ostamista varten, suunniteltiin keinoja sen hankkimiseksi muulla tavalla. Niin päätettiin toimeenpanna arpajaiset harmoonion hankkimista varten. Valittiin arpajaistoimikunta, johon kuului henkilöitä aina kirkonkylää myöten. On merkillepantavaa, että lähikylien valistusta harrastavat nuoret liittyivät tukemaan arpajaishanketta monella tavalla, osallistuen muun muassa ahkerina lauluharjoituksiin arpajaisia varten monien kilometrien takaisin taipaleen päästä poikkeuksetta joka harjoituksiin. Luottaen arpajaisten onnistumiseen, uskallettiin heti tilata 500 mk maksava urkuharmoonio Porvoon harmoonitehtaalta, joka sitten tuli pikemmin kuin osattiin odottaakaan. Allekirjoittanutta yllättäen ei sen tulosta silloinen johtokunnan puheenjohtaja ilmoittanut ennen kuin harmoonio nostettiin luokkaan. Ja soitto koneen saavuttua voitiin ruveta ahkeraan kuorolaulun harjoitukseen. Kuoron saavuttamiin tuloksiin oli suurena tekijänä ympäristössä aikaisemmin musiikkiin harjaantuneet vanhemmat henkilöt, jotka kuin itseoikeutettuina tulivat kuoroon mukaan.
Koitti vihdoin kylässä kauan odotettu merkkipäivä, elokuun 21., jolloin ensi kerran avattiin koulun ovet kylämme monilukuiselle lapsijoukolle. Sankoin joukoin saapui koululle äitejä pelokkaine pienokaisineen, olipa joukossa miehisiäkin miehiä, jotka uutta kylän tulokasta kuin tutkien lähenivät. Merkkipäivän johdosta oli koululle saapunut ihmisiä naapurikylistäkin. Näkyi heti, ettei koulua suotta oltu paikkakunnalle ryhdytty hankkimaan. Heti aluksi ilmoittautui kouluun 32 oppilasta, joista 28 oli jätettävä valmistavaan kouluun opettelemaan aluksi noita kaikelle opille ensimmäiseksi välttämättömiä aakkosia. Valmistavaa koulua, eli niin kuin sitä siihen aikaan nimitettiin pienten lasten kouluksi, kesti sitten lähes kuusi viikkoa.
Varsinainen koulu alkoi lokakuun 2. päivänä. Tähän oli pyydetty kirkonkylästä saapumaan pastori Matti Hilonen, joka hartauspuheen jälkeen toivotti koululle Jumalan siunausta tärkeässä toimessaan. Tässä tilaisuudessa lisäytyi oppilasmäärä 45. Ei ollut osattu varata pulpetteja näin suurta määrää varten, niin että aluksi oli istuttava kolmekin oppilasta samassa pulpetissa. Kouluun nimittäin silloin siirtyi aikaisemmin kirkonkylän ja Matkaselän kouluihin menneitä kylän lapsia jatkamaan oppiaan oman kylän koulussa. näistä muodostettiin heti kouluun III osasto, joka toimi koulumme ensimmäisenä vuotena kolmiosastoisena. Näin ollen ensimmäiseltä lukuvuodelta ei päässyt yhtään oppilasta päästötodistuksen saaneena. Ensimmäisen lukukauden kuluessa saapui johtokunnan puheenjohtajalle tieto, että hovineuvoksetar Iida Karstén oli kuollut ja testamentissaan määrännyt Kiteenlahden koulun toimeenpanoa varten 10 000 markkaa. Nähtävästi tämä testamentti oli tehty aikoja ennen kyläämme koulun perustamista, ja oli lahjoittajalla luultavasti ollut tarkoitus, että siten saataisiin siihen kylään koulu, missä hän oli vuosikaudet miehensä, hovineuvos Rosenbomin kanssa viettänyt kesälomansa. Mutta kun koulu jo oli perustettu ja testamentin ajatus siten saanut tarkoituksensa, jäi tämä saatu lahjoitus kunnan yhteisiin tarkoituksiin. Johtokunnassa oli kyllä ajatus ostaa näillä rahoilla talolliselta Pekka Tiaiselta Rosenbomien asuinpaikkana ollut Hovila-niminen tila, mutta kun johtokunnassakin ilmeni erimielisyyttä paikan sopivaisuudesta, jäi asia toteuttamatta.
Koulun toiminnan jatkuminen.
Ensimmäinen lukukausi päättyi joulukuun 22. päivänä yleisellä koululla vietetyllä kuusijuhlalla, johon oli kertynyt väkeä tilavat huoneet täyteen. Olihan piirissä ensimmäinen tällainen tilaisuus, jonka vuoksi suuri uteliaisuuskin ehkä monet toi tilaisuuteen, joskin taas monet siihen tulivat joulun hartautta mieliinsä saamaan. Kolmiviikkoisen joululoman jälkeen jatkui koulun toiminta säännöllisesti toukokuun 23. päivään, jolloin oli lukuvuoden päättäjäiset. Siinä ei voitu yhtään oppilasta, kuten jo edellä mainitsin, päästää koulusta läpikäyneenä. Vasta toukokuun 18. päivänä 1907 pääsivät ne neljä oppilasta, jotka siirtyivät tähän kouluun muualla kansakoulunsa aloittaneina sekä 1. omassa koulussa aloittaneen erityisen ahkeruutensa vuoksi. Kun oli luultavaa, että syksyllä 1907 kouluun pyrkijöiden luku edelleenkin lisäytyisi, heräsi johtokunnassa ajatus perustaa kouluun apuopettajan virka, jotta ei kenenkään kouluikäisen pyrkijän tarvitseisi kääntyä koulun ovelta takaisin. Asiasta tehtiin sittemmin kuntakokoukselle esitys, mutta siellä, kunnan entisiin koulurasituksiin vedoten, ei myönnetty siihen tarvittavia varoja, joten asia jäi sillensä. Johtokunnan täytyi sen vuoksi käännyttää ovelta monta kouluun pyrkijää ikäväksi itselleen ja asianomaisille. Niinä aikoina oli Kiteellä kaikkiaan viisi kansakoulua, mutta kun silloin valtion avustus kouluille oli mitättömän pieni, oli kuntien itsensä ylläpidettävä koulunsa, jotta koulurasitukset olivat tosiaankin kuntaan nähden suuret.
Musikaaliset Nikkoset
Pekka Havukainen
Opettaja Eemil Nikkonen muistetaan hyvin musikaalisena henkilönä. Seminaarin oppilasmatrikkeliin ”Sortavalan seminaari 1880 -1940” kirjattiin oppilaan vahvuuksia ja myöhempää uraa. Nikkoselle on merkitty myöhempien elämänvuosien perusteella erikoisharrastuksena valokuvaus. Seminaarilaitoksen opetussisällössä musiikinopinnoille oli siihen aikaan annettu suuri osuus. Siksi lähes jokainen valmistunut opettaja oli myös pätevä kosketinsoittaja ja kuoronjohtaja.
Eemil Nikkosen uraa kuoromiehenä käsitellään tässä kirjassa useissa yhteyksissä. Sen sijaan vähemmälle huomiolle jää hänen toimintansa esimerkiksi urkurina. Nyt jo edesmennyt Losolan Onni Havukainen muisteli, itse yli 90-vuotiaana vuonna 2005 sitä, kuinka 1910 ja 1920-luvulta oli kerrottu Nikkosen olleen kysytty urkuri, kun ainakin herrasväen nuoret parit jo alkoivat astua vihittäviksi kivikirkon alttarin eteen. Pärnäsen urkurintaidot katsottiin siinä yhteydessä monesti riittämättömiksi ja häämarssin soittajaksi pyydettiinkin Kiteenlahden kansakoulunopettaja Eemil Nikkonen.
Perheen kolmesta pojasta kaksi valmistuivat hekin opettajiksi. Vanhempi, Teuvo, ennätti saada paperit jo ennen sotaa Sortavalasta ja todistukseen tuli erikoismaininta hyvästä soittotaidosta. Nuorin lapsista oli Aarre ja hänen opintonsa Sortavalan seminaarissa keskeytti sota. Loppuopinnot tulivat suoritetuiksi Kajaanissa, jossa osa opiskelijoista jatkoi pätevöitymistään, kun seminaari silloin väliaikaisesti jaettiin kahtia Raahen kaupungin kanssa. Muutamaa vuotta myöhemmin ja ennen toiminnan aloittamista Joensuussa Sortavala-pohjainen seminaariopetus siirtyi Raumalle.
Aarre Nikkonen oli paitsi urkuharmonin taitaja, myös hanuristi. Se oli peruste hänen joutumiselleen osaksi erästä jatkosodanvuosien viihdytyskiertuetta, jo 21-vuotiaana. Esko Havukaisen arkistoista löytyi Havukkalanmäen ukilta periytynyt harvinainen kuva: Aarre Nikkonen soittaa siinä mikrofonien edessä hanuria silloiseen Äänisen radioon. Toinen sattuma taas oli se, että tapasimme kiteenlahtelaisten mieskuorotoverien kanssa tunnetun muusikon George De Godzinskyn kiteeläisessä ravintolaillassa joskus 1970-luvulla. Kun maestro tauon aikana istahti lähellemme viereiseen pöytään, huomattiin kohta, että samoja musiikintekijöitähän tässä kaikki ollaan.
Jotenkin Godzinskyn mieleen oli jäänyt se, että samassa viihdytyskiertueessa hänen kanssaan oli Syvärillä ollut kiteeläinen nuorukainen nimeltä Aarre Nikkonen. Nyt hän kysäisi meiltä, sattuisimmeko ehkä tietämään kaverin myöhempiä vaiheita. Kerroimme, että suurin osa meistä oli Aarre Nikkosen entisiä oppilaita Kiteenlahden koulussa ja hänelle tutun musiikkimiehen edelleen siellä jatkavan koulunjohtajana.
Vaikka keskustelukumppanimme oli silloin eräs Suomen arvostetuimpia pianisteja, harmonikkamiehiä sekä kevyen ja klassisen musiikin esittäjiä, hän sanoi meidät yllättäneen ja siksi mieleemme pysyvästi jääneen lauseen: ”Kadehdin siellä Syvärillä monesti Aarre Nikkosta ja ajattelin, että olisinpa yhtä musikaalinen kuin hän!” Nyt jo edesmennyt Alatuvan Seppo Havukainen kertoi myöhemmin, että sota-ajan toverit olivat yhteisten muistojen merkeissä jopa tavanneet Kiteellä. Hänen mukaansa se olisi tapahtunut Kantakievarin aamiaispöydässä kerrottua omaa tapaamistamme seuraavan päivän aamuna.
Aarre Nikkonen jatkoi isänsä perinnettä Kiteenlahden nuorisoseuran sekakuoron johtajana. Kautta kesti alkaen syksystä 1949 jonnekin 1950-luvun loppuun. Muuttoliike alkoi sitten viedä kylän nuorisoa rintamaille ja Kiteen Mieskuoro imaisi riveihinsä useita entisiä laulajia oman kylän kuorosta. Monien taiteellisesti lahjakkaiden ihmisten tapaan alkoholi sai osansa Aarre Nikkosen elämässä. Entisenä oppilaana ja myöhemmässä yhteistyössä nuorisoseurassa opin melko hyvin tuntemaan Aarre Nikkosen syvimmän luonteen; pohjimmaltaan hän oli hyvin ujo ja siksi esiintymisjännitystä piti joskus laukaista rohkaisuryypyllä.
Aarre Nikkosen aviopuoliso oli Tatjana, tyttönimeltä Hannuksela. Perheessä oli vain yksi lapsi, Ahti-poika. Suvulta peritty musikaalinen lahjakkuus siirtyi jälleen yhden polven eteenpäin ja Eemil-ukin pojanpoika jatkoi muusikkona kevyen musiikin orkestereissa. Omia sävellyksiäkin syntyi ja osa niistä on tallennettu muun muassa suositun viihdeorkesteri Souvarien levyille. Ahti näki hänkin taiteilijaelämän varjopuolet, mutta jatkoi sittemmin opiskeluaan väitöskirjatasolle asti.
Talvella 2005 Nikkosten musiikkisuvun kolmannen polven perillinen Ahti Nikkonen näet väitteli tohtoriksi harvinaiselta elämänalalta. Näin pitkälle ehtineenä kevyen ravintolamusiikin tutkijana hän oli uranuurtaja suomalaisessa yliopistomaailmassa. Valitettavasti tohtorilla ei ole perillisiä. Siksi ukilta ja omalta isältä siirtynyt suuri musikaalinen lahjakkuus tulee väistämättä sammumaan.
Takaisin Kiteenlahden koulun sivulle