Varhaisempia vaiheita

 

Vanhin kunnantalo, näkymä järveltä

Järveltä 1920-30-lukujen vaihteessa otettu kuva, jossa näkyy sen aikuisia kunnan rakennuksia. Vasemmalla on 1901 valmistunut kunnalliskoti, jonka paikalla on nykyisin Pajarintie 2:n asuintalot. Ylhäällä harjulla on vanha puinen kunnantalo, jonka viereen uusi rakennettiin 1934. Oikeassa reunassa on kunnalliskodin 1914 valmistunut mielisairasosasto ja leipomo, hullujenhuoneeksikin kutsuttu. Se on nykyisin saneerattuna omakotitalona Pajarintie 1. Uusi mielisairasosasto rakennettiin sittemmin eri paikkaan.

 

Vanhin kunnantalo

Kunnantalo oli Ilmolan tilalla Savikolle ja Sortavalaan johtavan tien varrella. Tällainen oli valtamaantie 1920-luvulla.
Kunta oli ostanut Ilmolan 1889 matkaselkäläiseltä maakauppias Tuomas Laurikaiselta, joka vähän aikaisemmin oli urakoinut Kiteen kivikirkon.

 

Kunnantalon_rakennus

Kuva vuodelta 1934, jolloin ”Valkoisen talon” perustuksia valettiin. Vanha rakennus on vielä paikallaan. Uusi rakennettiin aivan vanhan viereen, sijansa verran kauemmas maantiestä.