Kiteentie 31

HKL Hurskainen/Laulumaa

 

Huonekaluliike Hurskainen

Väinö Hurskainen perusti huonekaluliikkeen 1964. Sitä ennen hän toimi jonkin aikaa HKL Kustaa Surakka Oy:n Kiteen myymälä hoitajana ja vielä varhemmin elintarvikekauppiaana.
Kuvassa nykyisin Laulumaa-ketjuun kuuluva halli viimeisen, vuonna 1983 tapahtuneen laajennuksen jälkeisessä asussa. Kauppiaana toimii nyt toinen polvi, Hannele ja Seppo Simonen.

 

IMG_9344_k

Uuden hallin rakentamisen jälkeen vanhassa rakennuksessa on toiminut useita liikkeita, mm. sähköliike ja 2000-luvulla Kyläpuoti. Vuonna 2014 tiloihin muutti Mööbeli ja Meriheinä.

Ajassa taaksepäin