Aikaisempi rakennus

 

Maikki Holopaisen talo

1950-luvun kuvassa näkyy Kiteentietä kiertoliittymän suunnasta tienristille päin. Etualalla on Maikki Holopaisen talo, sen takana taitekattoinen konstaapeli Lauri Arolan talo, joka oli rakennettu ilmeisesti 1930-luvulla. Kiteen Teknisten rakennus on Arolan talon paikalla.
Tien varrella seuraavana häämöttää valkoinen Esson huoltoasema (Kiteen Huoltohalli), jonka paikalla on nyt ABC.
Kaksikerroksinen talo taaempana oli Matikaisen omistama. Siinä toimi jonkin aikaa elintarvikekauppa. Talossa on nykyisin mm. ”Kiteen kaupungin taksien” tukikohta.

 

Arola

1930-luvulla otettu kuva Tuomelasta tienristille päin. Keskellä on valkoinen Arolan talo. Vasemmalla taitekattoinen Laasosen neitien talo, sen vieressä kirkontornin kohdalla kunnanlääkärin talo, siitä oikealle Räsäsen pihapiiri, oikeassa reunassa Tikan rakennuksia.

 

Arola Kiteentien peruskorjauksen aikaan 1950-luvun lopulla

Kuvassa Arola Kiteentien peruskorjauksen aikaan 1950-luvun lopulla.