Aikaisemmat rakennukset

 

Kiteentieta ilmasta

Kiteentietä 1960-luvun puolivälissä. Kemikalio ja Tuulensuun kauppa näkyvät kuvan oikeassa alareunassa tien oikealla puolella. Siitä eteenpäin samalla puolella ovat Kirjatalo, Pukinetalo Kinnunen, Marttala, SYP ja Osuuskauppa. Tien vasemmalla puolella Romola, uusi Säästöpankki, vanha Säästöpankki, Urheiluaitta, Salivaara, Kupiainen ja Osuuskassa.

 

Tuulensuu

Tuulensuu

Hirsirunkoinen, lautavuorattu talo on rakennettu v. 1885 ja siinä toimi P. Kankkunen Oy:n sivuliikkeenä sekatavarakauppa. Aluksi myymälä oli rakennuksen oikeassa päässä olevassa kamarissa. Sen ikkuna oli varustettu puisilla suljettavilla luukuilla. Tällaiset luukut ovat yhä nähtävissä Savikolla entisessä Kankkusen päämyymälässä.

 

Tuulensuu

Myöhemmin rakennuksen jatkoksi rakennettiin isommalla myymäläosalla, jonka pääty oli tielle päin. Kaupanhoitajana toimi vuosikymmeniä Juho Juvonen, ”Tuulensuun Jussi”.

 

Osto- ja myyntiliike

Kankkusen lopetettua liikkeensä 1970-luvulla talossa pelattiin bingoa ja 1970 – 1980-lukujen vaihteessa siinä toimi osto-ja myyntiliike.

 

Kemikalio

Alma2

Kirsti Elovaara (kauppias Pekka Kankkusen tytär) rakennutti 1949 Tuulensuun viereen talon ja hänen miehellään apteekkari Väinö Elovaaralla oli siinä kemikaalikauppa. Käytännössä kauppaa hoiti Kirsti Elovaara.

 

Alma1

Vuonna 1982 liikkeen osti Alma Lipponen ja se sai lempinimen Alman Kemppari. Talon yläkerrassa toimi vuosina 1986-98 Alman tyttären pitämä kauneushoitola Julian kauneusvintti. Alman jälkeen vuonna 2000 liike siirtyi Kaisa Halttuselle nimellä Kaisan kemikalio.

 

Kuorima-asema_k

Kemikalion paikalla oli aikaisemmin pieni hirsitalo, joka on toiminut mm. Savikon meijerin kuorima-asemana kirkonkylällä.
Meijeriin ei viety maitoa, vaan pelkkä kerma. Kun maatiloilla ei vielä ollut separaattoreita, perusti Kankkunen eri puolille pitäjää kuorima-asemia, joissa maito separoitiin eli siitä ”kuorittiin” kerma. Kurri eli rasvaton maito jäi tilalle, yleensä eläinten juomaksi, ja kerma vietiin meijeriin.