Lisätietoa Kähkösistä ja Kiteen Telefoonista

Kiteen Telefooni Oy perustettiin vuonna 1912, jolloin ensimmäiset puhelimet lienevät tulleen kirkonkylään. Keskus toimi Rauha ja Heikki Kähkösen talossa. Pieni punainen talo oli keskellä kirkonkylää. Siihen johtivat kymmenet ja sittemmin sadat langat. Rauha Kähkönen ja tyttäret Sirkka, Mirjam ja Kaija sekä pian toisetkin palkatut työntekijät hoitivat käsivälitteistä keskuspöytää keittiön nurkassa.

Heikki Kähkönen sai luvan v.1925 harjoittaa ammattiautoilua Ford-autollaan. Sittemmin auto vaihtui Chevroletiin, joka Heikin mielestä oli ainoa oikea auto. Vuosikymmenet hän palveli asiakkaitaan. – Talo purettiin kun molemmat talon haltijat olivat kuolleet.

Posti- ja teletalo valmistui kirkonmäen alapuolelle vuonna 1950, ja puhelintoiminta siirtyi valtiolle vuonna 1954. Tällöin Kiteen Telefoonilla oli kaksi keskusta, Puhoksessa ja kirkonkylässä. Tilaajia oli yhteensä 156. Erilliset kyläkeskukset; Haarajärvi 18, Taipale 18, Muljula 10 ja Säynejärvi 8, siirtyivät myös valtiolle.

 

HP262

Vapun edellä 1954. Vasemmalla Kähkösen ja oikealla Pietarisen talo ennen lautavuorausta. Henkilöt tuntemattomia.

Oikealla näkyy osittain Erkki Salivaaran Sähkösampo -liike. Talon omisti Evert Pietarinen. Hänellä oli talossa limonaaditehdas ja myymälä.

 

Lisätietoa Pietarisen talosta