Lisätietoja rakennuksesta

Kappalaisen virkatalon tila Romola Rn:o 19 on Päätyen kylän isossa jaossa 1800-luvun alussa muodostettuja kantatiloja, suuruudeltaan 1/4 manttaalia. Sen maista on lohkaistu kymmeniä pientiloja ja tontteja ensin 1918 torpparilain, sitten 1940 pika-asutuslain ja 1945 maanlunastuslain nojalla ja myöhemmin vapaaehtoisilla kaupoilla. Vanhimpia näin syntyneitä Kiteentien varren tiloja olivat Otto ja Leena Oikurin Portinkorva, Eevert Pietarisen Tyynelä ja Juho Ilvosen Kalliola.

Rovasti Antero Kopperi (k. 1970) oli viimeinen Romolassa asunut kappalainen. Hänen jälkeensä talossa oli seurakunnan taloustoimisto vuoteen 1975 saakka. Sitten tiloissa oli jonkin aikaa kotiteollisuusneuvonta-asema. Nykyisin talo on seurakunnan nuorisotyön käytössä.