Aikaisemmat rakennukset

1950-luvulla kirkonkylän taksit olivat enimmäkseen amerikanrautoja, mutta myös joitakin neuvostovalmisteisia esiintyi (Zil, Pobeda). Kuvan oikeassa reunassa näkyy osittin Matkahuollon koppi. Linja-autoaseman seutu oli vetistä aluetta, lähes suota. Alueen oikean reunan vieressä kulkenutta Häköojaa syventämällä saatiin maaperää kuivemmaksi, mutta täyttömaata oli tuotava runsaasti. Kuvan vasemmassa reunassa oleva lammikko on tehty kaivamalla. Sitä käytettiin kesäisin myös palokunnan vedenottopaikkana.